Sairaan lapsen hoitaminen

Työntekijällä on oikeus saada enintään neljä työpäivää vapaata lapsen hoitoa tai lapsen hoidon järjestämistä varten. Tätä kutsutaan tilapäiseksi hoitovapaaksi. Edellytyksinä on, että lapsi on sairastunut äkillisesti ja lapsi on alle 10-vuotias. Hyvinvointialueilla ja kunta-alalla työskentelevä vanhempi voi jäädä hoitamaan alle 12-vuotiasta lasta.

Lisäksi osassa työehtosopimuksia on sovittu, että vanhemmalla on oikeus jäädä hoitamaan yli 10-vuotiasta vammaista lastaan.

Oikeus jäädä tilapäiselle hoitovapaalle on lapsen kanssa asuvalla vanhemmalla sekä lapsen vanhemmalla, joka ei asu tämän kanssa samassa taloudessa (ns. etävanhempi).

Tilapäiseen hoitovapaaseen oikeutetut vanhemmat eivät saa yhtäaikaisesti jäädä hoitamaan sairastunutta lasta. Tämä koskee myös tilanteita, joissa toinen vanhemmista on ollut yövuorossa ja toisella vanhemmista on aamuvuoro.

Tilapäinen hoitovapaa on yleensä mahdollista vain silloin, kun lapsen molemmat vanhemmat ovat kodin ulkopuolella töissä. Jos toinen vanhemmista on esimerkiksi opintovapaalla, töissä käyvällä vanhemmalla ei yleensä ole oikeutta tilapäiseen hoitovapaaseen. Tilapäistä hoitovapaata voi siis pitää vain yksi vanhempi kerrallaan, mutta vanhemmat voivat vuorotella.

Oikeus tilapäiseen hoitovapaaseen koskee yleensä vain tilanteita, joissa lapsi on sairastunut äkillisesti. Lapsen etukäteen sovittu leikkaus tai tarkastus ei yleensä oikeuta tilapäiseen hoitovapaaseen. Tällöin työstä poissaolosta täytyy sopia työnantajan kanssa erikseen.

Työntekijän on ilmoitettava tilapäisestä hoitovapaasta ja sen arvioidusta kestosta työnantajalle niin pian kuin mahdollista. Työntekijän on pyydettäessä osoitettava poissaolon syy yleensä lääkärintodistuksella tai terveydenhoitajan todistuksella.

Työnantaja voi myös pyytää selvitystä siitä, ettei toinen vanhempi ole voinut jäädä kotiin hoitamaan sairastunutta lasta.

Iloinen tehyläinen

Vapaat ja muut poissaolot töistä

Vanhempainvapaa, hoitovapaa, opintovapaa, poissaolo pakottavasta syystä –  näistä ja muista vapaista kerromme lisää työelämäoppaan sivuilla. 

Tehyn luottamusmies

Luottamusmies apunasi työpaikalla

Työpaikkasi luottamusmies on mahtava jäsenetu ja palvelu, jonka saat vain ammattijärjestöstä. Jos sinulla on vapaisiin liittyviä kysymyksiä, olethan yhteydessä luottamusmieheen!