24 tunnin työvuoro

24 tunnin työvuoroja käytetään tyypillisesti ensihoidossa. Työvuoroja voidaan teettää Aluehallintoviraston (AVI) myöntämällä luvalla.

Työn pitää olla aika ajoin tehtävää työtä, jotta poikkeuslupa voidaan myöntää. Lupa on mahdollista saada vain yleistyöaikaan, ei jaksotyöhön. Lupaa haettaessa työnantajan pitää varata luottamusmiehelle tilaisuus tulla kuulluksi.

Työvuoroon täytyy sisältyä myös ei-aktiivista aikaa, jolloin ollaan valmiudessa. 24 tunnin vuorossa ei-aktiivista aikaa pitää olla vähintään puolet.

Tavallisesti poikkeusluvassa on määritelty ylityökorvaukseksi 24 tunnin vuoron ylittävältä ajalta kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosenttia ja seuraavilta sadalla prosentilla korotettu tuntipalkka.

Hyvinvointialueille myöntämiinsä poikkeuslupiin Aluehallintovirasto on liittänyt ehdon, jonka mukaan keskimääräinen viikkotyöaika voidaan nostaa työehtosopimuksen mukaisesta 38 tunnista ja 15 minuutista enintään 42 tuntiin viikossa, mikäli näin paikallisesti sovitaan. Tämä mahdollistaa tasapainon työaikasuojelun ja paikallisten erityispiirteiden huomioon ottamisen välillä. Mikäli paikallisesti katsotaan tarpeelliseksi nostaa viikkotyöaikaa työehtosopimuksen mukaisesta, tulee samalla sopia siitä, miten pidentynyt työaika kompensoidaan työntekijöille.

Mies

Luottamusmies on jäsenetu

Luottamusmies on tehyläisten edustaja, jonka puoleen voit aina kääntyä työsuhteeseesi liittyvissä pulmissa. Oman luottamusmiehen yhteystiedot löydät esimerkiksi kirjautumalla asiointipalveluun.