Työskentely sairauslomalla

Sairauslomalla ei ole tarvetta eikä velvollisuutta työskennellä. Työntekijä ja työnantaja voivat kuitenkin sopia, että työntekijä työskentelee sairauslomansa aikana, jos työntekijä ei ole kokonaan työkyvytön.

On myös mahdollista, että työkyky palautuu ennen lääkärintodistukseen merkityn työkyvyttömyysajan päättymistä. Tällaisessa tapauksessa työntekijä ja työnantaja voivat sopia työhönpaluun aikaistamisesta.

Jos työntekijä ja työnantaja sopivat työskentelystä sairausloman aikana, työskentely tapahtuu samoin ehdoin kuin muulloinkin. Sairausloma ei vaikuta millään tavalla esimerkiksi vakuutuksiin, vaan ne ovat voimassa aivan samalla tavalla kuin ennen sairauslomaakin.

Jos lääkäri on todennut työntekijän kokonaan työkyvyttömäksi, työntekijällä ei ole velvollisuutta mennä töihin. Toisinaan työntekijä ei ole täysin työkyvytön, vaan lääkärintodistukseen on vain merkitty työkykyä rajoittavia tekijöitä. Tällaisessa tapauksessa työntekijä on velvollinen tekemään työsopimuksella sovittuja työtehtäviään työkyvyn sallimissa rajoissa.

Osa-aikainen sairausloma

On mahdollista, että työntekijä palaa pitkältä sairauslomalta osa-aikaisesti töihin ja on lopun aikaa sairauslomalla. Tällöin työntekijä saa työssäoloajaltaan normaalin palkkansa ja poissaoloajalta Kela maksaa osasairauspäivärahaa.

Osasairausloma edellyttää aina työntekijän ja työnantajan välistä sopimusta osa-aikaisesta työhön paluusta.

Sopimus tehdään määräajaksi ja määräajan päättymisen jälkeen työntekijällä on oikeus palata noudattamaan sitä työaikaa, jota noudatettiin ennen sairauslomaa.

Osa-aikaisesta sairauslomasta sovittaessa on hyvä huomioida, että osasairausloma kesällä voi vaikuttaa alentavasti lomarahan määrään.

Mies istuu

Joskus sairausajan palkkaan ei ole oikeutta

Yleensä työntekijällä on oikeus saada sairausajalta sairausajan palkkaa. Joskus oikeutta palkkaan ei kuitenkaan ole.