Todistus mahdollisimman pian työnantajalle
Lääkärintodistus pitää toimittaa työnantajalle mahdollisimman pian. Se pitää toimittaa jo sairausloman alettua joko henkilökohtaisesti tai postitse, jos työnantajan kanssa ei ole sovittu, että todistus toimitetaan vasta kun työntekijä palaa työhön.
Joissain työehtosopimuksissa on määräys, jonka mukaan sairausloma jää osittain palkattomaksi, jos työntekijä ei viikon kuluessa sairausloman alusta ole toimittanut työnantajalle lääkärintodistusta.
Työnantaja ei voi määrätä käytettävää lääkäriä
Tehyn jäsenten työsuhteissa noudatettavissa työehtosopimuksissa ei ole määräystä, joka oikeuttaisi työnantajan määräämään käytettävän lääkärin. Niinpä työnantaja ei voi päättää, että hyväksyy vain esimerkiksi työterveyshuollosta saadut lääkärintodistukset. Työntekijällä on oikeus valita käyttämänsä lääkäri.
Jos työnantajalle syntyy perusteltu syy epäillä työntekijän toimittaman lääkärintodistuksen luotettavuutta, työnantaja voi yksittäistapauksessa kehottaa työntekijää menemään toiselle lääkärille.
Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että työntekijän toimittama lääkärintodistus aiheuttaa puolueettomasti arvioituna voimakkaan epäilyksen väärinkäytöksestä.