Palkkaturva

Jos työnantaja ei maksukyvyttömyytensä vuoksi pysty maksamaan palkkaa, työntekijää suojaa palkkaturvalaki.

Palkkaturvan saamisesta päättää Ely-keskus (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus). Palkkaturvan myöntämisen edellytyksenä on työnantajan maksukyvyttömyys. Palkkaturvaa ei ole mahdollista saada muissa tilanteissa, joissa työnantaja jättää palkan maksamatta.

Palkkaturvana maksetaan työsuhteesta johtuvia saatavia (esim. palkka, lomarahat, lomakorvaus). Työntekijän on osoitettava saatavien määrä ja peruste toimittamalla esimerkiksi työsopimus ja työvuorolista Ely-keskukseen.

Jos työnantaja riitauttaa palkkaturvana haetun saatavan, sitä ei voida maksaa ennen kuin sen määrä ja peruste on ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla. Saatava maksetaan työntekijälle eläkemaksulla ja työttömyysvakuutusmaksulla vähennettynä.

Palkkaturvan enimmäismäärä yhtä työntekijää kohden samalle työnantajalle tehdyn työn perusteella on 15 200 euroa.

Huom! Palkkaturvaa on haettava kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymisestä eli palkanmaksupäivästä. Palkkaturvasta ei makseta yli kolme kuukautta ennen hakemusta erääntyneitä saatavia. Jos kyse on työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä tuomittavasta korvauksesta, sitä on haettava palkkaturvasta kolmen kuukauden kuluessa tuomion lainvoimaiseksi tulemisesta.

Jos palkkaa ei saa tai palkka viivästyy

Jos työnantaja ei maksa palkkaa, voit ottaa yhteyttä luottamusmieheen. Jos työpaikalla ei ole luottamusmiestä, voit ottaa yhteyttä Tehyn työsuhdeneuvontaan. Ensin on kuitenkin vaadittava itse palkkaa maksettavaksi.

Jos työnantaja ei maksa palkkaa sovittuna palkanmaksupäivänä, on työntekijällä oikeus saada palkan lisäksi korkolain mukainen viivästyskorko.

Fysioterapeutti

Me olemme apunasi

Tehyn luottamusmiehet ja työsuhdeneuvontamme ovat jäsenetu. Oman luottamusmiehen tiedot löydät asiointipalvelusta.