Lain mukaan kuukausipalkkaiselle maksetaan palkka työntekemiskuukauden aikana. Maaliskuun palkka maksetaan siis maaliskuussa. Tuntipalkkaiselle palkka on maksettava kahdesti kuukaudessa.
Tarkat palkanmaksupäivät voidaan sopia työsopimuksessa. Jos sovittu palkanmaksupäivä ei ole pankkipäivä, palkka on maksettava edellisenä pankkipäivänä. Palkan on oltava sovittuna päivänä työntekijän tilillä.
Joissain työehtosopimuksissa on määräyksiä palkanmaksupäivästä. Kunnalla ja hyvinvointialueilla palkka maksetaan kunkin kuun 16. päivä, ellei toisin ole sovittu.
Palkanmaksun yhteydessä työntekijälle on toimitettava palkkalaskelma, josta työntekijä voi tarkistaa palkan oikeellisuuden. Lisäksi palkkakuitista käy ilmi muun muassa ennakonpidätyksen ja eläkemaksujen suuruus.
Työaikalisien maksu
Työaikalisien maksamisesta on määräyksiä työehtosopimuksessa. Esimerkiksi SOTE-sopimuksen, HYVTES:n ja KVTES:n mukaan työaikalisät on maksettava lisiin oikeuttavan työn tekemistä seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä.
Tammikuussa tehdyistä työaikalisiin oikeuttavista tunneista on siis maksettava lisät helmikuun loppuun mennessä. Käytettäessä pidempää tasoittumisjaksoa lisät voidaan kuitenkin maksaa listan loppumista seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä.