Miten työsuhteen erimielisyydet puretaan?

Työpaikalla ensin työntekijä ja esihenkilö neuvottelevat keskenään. Jos asia ei ratkea tai siinä ei päästä yksimielisyyteen, työntekijä pyytää luottamusmiehen avuksi. Luottamusmies käy välittömän neuvonpidon esihenkilön kanssa.

Jos asia ei vieläkään ratkea tai esihenkilöllä ei ole siihen toimivaltaa, viedään yksityispuolella asia neuvoteltavaksi luottamusmiehen ja työnantajan edustajan välillä.

Kunnissa ja hyvinvointialueilla ammattiosaston hallitus pyytää paikallisneuvotteluita. Silloin osapuolina ovat ammattiosaston nimeämät neuvottelijat ja työnantajan neuvottelijat.

Jos paikallisesti neuvotellen ei päästä yksimielisyyteen, asia

  • voidaan jättää ennalleen
  • voidaan viedä keskusneuvotteluihin liittojen välillä, esimerkiksi työehtosopimuksen tulkinnasta syntynyt erimielisyys
  • siirtyy heti oikeuskäsittelyarviointiin, esimerkiksi määräaikaisuuden perusteet.

Yksityisellä puolella Sote ry:n neuvottelijat käyvät työnantajaliiton edustajien kanssa keskustason neuvottelut. 

Jos yksimielisyyttä ei saavuteta keskusneuvotteluissakaan, kun kyse on työehtosopimuksen tulkinnasta, asia voidaan viedä työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Kun kyse on esimerkiksi laittomasta irtisanomisesta tai työsuhteiden ketjuttamisesta, asia voidaan viedä käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Hoitaja

Oikeusapu

Tehyn jäsenellä on mahdollisuus saada Tehyltä oikeusapua riita- ja rikosasioissa, jotka liittyvät ammattiosaston tai opiskelijayhdistyksen jäsenten omaan työ- tai virkasuhteeseen, ammatinharjoittamiseen, opiskeluun tai työharjoitteluun Suomessa. Oikeusapu kattaa asian hoitamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, ilman omavastuuosuutta. Oikeusapu on merkittävä jäsenetu: jos oikeusapua myönnetään, ei Tehyn jäsenelle tule taloudellisia kuluja tai riskiä.

Katso video siitä, miten erimielisyydet työpaikalla ratkaistaan: