Ylityö- ja vuoronvaihtokielto Avaintan sopimusalalle ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin

Tehy, SuPer ja ERTO ovat julistaneet AVAINTES-sopimusalan sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen työpaikoille ylityö- ja vuoronvaihtokiellon. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa keskiviikkona 10.06.2020 klo 9.00 ja päättyy sunnuntaina 21.06.2020 klo 23.59. SuPerin ja Tehyn työsuhteiset jäsenet Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä tukevat neuvottelujen vauhdittamista osallistumalla ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon. Molemmat ovat laillisia työtaistelutoimia.

Kuvateksti
Kuva: iStock

Toimenpiteiden piiriin kuuluvat sote-alan ammattilaiset työskentelevät esimerkiksi kuntaomisteisissa työterveysyksiköissä sekä kuntoutuslaitoksissa ja päiväkodeissa. Avaintan sopimusalalla toimivat vanhuspalveluyksiköt eivät ole kiellon piirissä.

Toimenpiteellä halutaan vauhdittaa neuvotteluja sote-alan ja varhaiskasvatuksen omasta työehtosopimuksesta Avaintyönantajat Avainta ry:n kanssa koskien kuntaomisteisia yrityksiä ja yhteisöjä.

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana järjestöjen jäsenet tekevät töitä normaalisti ennalta suunniteltujen työvuorolistojen mukaisesti, jolloin ylityötä ei tehdä eikä vuoroja muuteta. Työnantajan valmiuslain nojalla koronan vuoksi määräämä ylityö on rajattu toimenpiteen ulkopuolelle.

Tavoitteena oma työehtosopimus

Tehy, SuPer ja ERTO kuuluvat neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, jonka keskeisenä tavoitteena on saada käynnistettyä Avaintyönantajat Avainta ry:n kanssa neuvottelut sote-alaa ja varhaiskasvatusalaa koskevasta omasta työehtosopimuksesta. Nykyinen Avainta-työehtosopimus on hyvin monialainen ja kattaa muun muassa ruokahuolto- ja puhtaanapitoalan, hallinto- ja toimistoalan, teknisen alan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon. Monia aloja laajasti kattava sopimus soveltuu huonosti sote-sektorille ja varhaiskasvatukseen, joissa toiminta poikkeaa monin tavoin nykyisen sopimuksen piirissä olevista muista aloista.

– Oman työehtosopimuksen rakentaminen on erityisen tärkeää siksi, että Avaintan piirissä olevissa yrityksissä työehtojen tulisi olla samantasoiset verrattuna kuntiin, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo. 

Kuntasektoria heikommat työehdot Avaintan kentällä ovat kunnille kimmoke ulkoistaa toimintaa säästösyistä halvemman työehtosopimuksen piiriin eli harjoittaa sopimusshoppailua. Ulkoistusten trendi kunnissa on viime vuosina koskenut erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Viime aikoina myös erikoissairaanhoidossa on käynnistynyt kuntayhtymien vastuulla olevien toimintojen uudelleenjärjestelyjä esimerkiksi osuuskuntamuotoon, pois kunnallisten sopimusten piiristä – kuten Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä.

– Kunnat ja kuntayhtymät vastaavat meillä lakisääteisistä palveluista ja toimivat julkisin varoin. Kuntien työehtosopimusshoppailu polkee työntekijöiden oikeuksia ja on myös moraalisesti arveluttavaa. Emme voi katsoa vierestä, jos kunnat alkavat murentaa hyvinvointivaltion ydintä kuten sosiaali- ja terveyspalveluita ja varhaiskasvatusta kikkailemalla työehdoilla, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen toteaa.

– On käsittämätöntä, että tämänhetkisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa tarvitaan painostuskeinoja alan työehdoista sopimiseksi, sanoo ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen.


Lisätietoja:

Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 346 0847 

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, 050 569 8710

ERTOn lakimies Heli Luukkonen, puh. 09 6132 3105

 

Ohjeet jäsenille:

tehy.fi/fi/liittokierros/avainta

 

Aiheeseen liittyvää materiaalia:

Mediatiedote 10.6.2020

Mediatiedote 12.6.2020

Mediatiedote 16.6.2020

Mediatiedote 17.6.2020