Tehyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara: Hoitajapulaa voidaan ehkäistä ergonomisella työvuorosuunnittelulla

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn edunvalvontajohtajan Jukka Maarianvaaran mielestä sosiaali- ja terveyspalveluita uhkaavaan hoitajapulaan voidaan vaikuttaa palkkauksen lisäksi paremmalla työvuorosuunnittelulla. Hoitohenkilökunta tekee paljon vuorotöitä ja siksi työaikaergonomialla – jaksamista tukevalla työvuorosuunnittelulla - voidaan merkittävästi lisätä hoitajien työelämän laatua.

Työaikamääräykset on säädetty ja sovittu työntekijöiden suojaksi. Työvuoroluettelon määräysten lisäksi on sovittu mm. päivittäisistä lepotauoista, työpäivän maksimipituudesta, viikkolevosta ja ylityön enimmäismääristä. Tehyyn tulee runsaasti yhteydenottoja, joista käy ilmi ettei vahvistettua työvuorosuunnitelmaa kunnioiteta.

- Erityisesti lasten päivähoito on osa-alue, jossa työvuorosuunnittelua ei edes tehdä tai työvuoroluetteloon tehdään äkillisiä muutoksia mm. soittamalla työntekijälle aamulla kotiin ja pyytämällä häntä tulemaan samana päivänä aikaisemmin tai myöhemmin työvuoroon. Työntekijälle tiedoksi annettu ja vahvistettu työvuorosuunnittelu on sitova ja muutoksia voi tehdä vain perustellusta syystä tai työntekijän suostumuksella.

Äkilliset muutokset työvuoroluetteloissa aiheuttavat pidemmällä tähtäimellä väsymistä ja tyytymättömyyttä jopa siinä määrin, että motivoituneestakin hoitajasta tulee työhönsä väsynyt, uupunut työntekijä ja alanvaihto voi käydä mielessä.

-Äkilliset työvuoromuutokset  ja riittämätön lepoaika työvuorojen välillä ovat mielestäni keskeisiä tekijöitä kun puhutaan hoitoalan vetovoimaisuudesta. Jos työvuorojen välillä ei ehdi edes nukkua riittävän hyvin ja jos jatkuvasti tehdään ylipitkiä vuoroja, ei ole mikään ihme, että kymmeniä tuhansia koulutettuja hoitajia on siirtynyt muille aloille.

Maarianvaara muistuttaa, että jo nykyinen kunnallinen virka- ja työehtosopimus ja yksityisen sektorin työehtosopimukset mahdollistaisivat ergonomisen työvuorosuunnittelun, mutta asiaan ei paneuduta työpaikoilla riittävästi.

- Osasyynä tilanteeseen pidän työaikamääräysten monimutkaisuutta ja vaikeaselkoisuutta. Näitä määräyksiä olisikin selkiytettävä, jotta nykyistä paremmin pystyttäisiin toteuttamaan ergonomista työvuorosuunnittelua.

Vetovoimaisuuden lisäksi työaikaergonomian avulla voidaan edistää hoitoalan tuloksellisuutta.

- Tehyllä on meneillään TULOKSENTEKIJÄT-kampanja, jossa esitellään hoitoalan tuloksellisuutta edistäneitä hankkeita.  Esimerkiksi Helsingin kaupungissa toteutettiin kuudessa Terveyskeskuksen sairaalassa hanke, jossa liian nopeat työhön paluut karsittiin pois.  Tällä onnistuneella työvuorosuunnittelulla edistettiin tuloksellista toimintaa, kun työntekijöiden jaksaminen parani huomattavasti.

 Tehy on ollut mukana työryhmässä, joka on toteuttanut tänään julkistettavan oppaan Työvuorosuunnittelu hoitoalalla. Opas on osa ”Innovatiiviset työajat hoitoalalle” –hanketta. Työterveyslaitos on toteuttanut oppaan yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Tehyn TULOKSENTEKIJÄT-kampanja internetissä:
WWW.tehy.fi/tuloksentekijat

Lisätietoja: Jukka Maarianvaara, (09) 5422 7131