Tehy julistaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon vauhdittamaan kunta-alan neuvotteluja

Tehy haluaa sopimuksen ja työrauhan kunta-alalle myös tehyläisille. Tehyn osalta tällä hetkellä ovat voimassa vain erillisessä Tehy-sopimuksessa vuosille 2010-11 sovitut palkankorotuserät.

Muut kunta-alan järjestöt ovat allekirjoittaneet kunta-alan sopimukset helmikuussa. Tehyllä ei ole helmikuun alun jälkeen ollut voimassa olevaa sopimusta tekstikysymysten osalta Kunnallisen työmarkkinalaitoksen kanssa eikä kuntatyönantaja ole halukas sellaista tekemään.

-Tämä osoittaa, että kunta-alan sopimusjärjestelmä on kankea ja toimimaton eikä kykene tavoitteellisesti lisäämään työpaikkojen vetovoimaa ja kohdentamaan korotuksia sinne, missä tarve on suurin. Sopimusjärjestelmä ei ole itseisarvo vaan väline, jolla on kyettävä turvaamaan terveydenhuollon sekä vanhusten ja muut sosiaalialan palvelut ja osaava työvoima alalle, toteaa Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola.

-Esimerkiksi kolmivuorotyön houkuttelevuutta tulisi kiireesti lisätä. Työvoimasta on pulaa ja alalle tulevat nuoret arvostavat vapaa-aikaa yhä enemmän, mutta työaika-asioissa ei ole kuntapöydässä edistytty vuosikausiin.

Tehy haluaa Tehy-sopimuksen palkkapykälien rinnalle erillisen sopimuksen tai pöytäkirjan, joka selkiyttäisi sopimustilanteen myös tekstikysymysten osalta vuoden 2011 loppuun.

-Vuoden 2007 tiukalla taistelulla saavutettu Tehy-sopimus oli koulutetun hoitohenkilöstön edunvalvonnassa askel oikeaan suuntaan. Emme halua palata ajassa taaksepäin vaan haluamme jatkaa edunvalvonnan linjaa kohti omaa sopimusta. Tätä myös palveluiden toimivuuden kannalta mielekästä kehitystä ei edistä paluu vanhaan sopimusjärjestelmään.

-Nyt kyse ei ole siis palkoista tai työsuhteen ehtojen tasosta vaan Tehyn oikeudesta sopimusyhteiskunnassa sopia jäsentensä asioista, korostaa Laitinen-Pesola.

Vauhdittaakseen kunta-alan neuvotteluja Tehyn valtuusto päätti yksimielisesti tänään julistaa työsuhteisia koskevan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon neljään kaupunkiin ja sairaanhoitopiiriin alkaen 6.5.2010.

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon piirissä ovat:

- Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Helsingin kaupunki

- Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Turun kaupunki

- Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Tampereen kaupunki

- Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Oulun kaupunki

Ko. työnantajien palveluksessa on yhteensä noin 25 000 tehyläistä. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto ei koske päivähoitoa ja kotihoitoa. Se tulee vaikuttamaan esimerkiksi paikallisten jononpurkujen toteuttamiseen. Mahdollisesta työtaistelun laajentamisesta päätetään myöhemmin.

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon astuessa voimaan tehyläiset työskentelevät ennalta suunniteltujen työvuorojen mukaan säännöllisen työajan puitteissa. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla ei haluta vaarantaa kenenkään henkeä tai terveyttä.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola, puh (09) 5422 7012

Edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara (neuvottelutilanne),

puh (09) 5422 7131

Järjestöyksikön johtaja Kirsti Viljakainen (ylityö- ja vuoronvaihtokielto), puh (09) 5422 7201