Tehy: Hallitusohjelmassa panostettava sosiaali- ja terveysalan koulutuksen laatuun ja lähiopetukseen

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy vaatii, että hallitusneuvotteluissa ei tingitä sosiaali- ja terveysalan henkilöstön kelpoisuusehdoista eikä koulutuksen laadusta. Tehyn mielestä koulutuksen laatua on valvottava mm. loppukokeilla. Myös soveltuvuuskokeista on pidettävä kiinni.

Kuvateksti
kuva: iStock

Suomessa on jo pitkään säädelty sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöiden työhön liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Edellytyksenä ammatinharjoittamisoikeuteen on katsottu olevan ammattiin johtavan tutkinnon suorittaminen. Esimerkiksi sairaanhoitajan tai röntgenhoitajan ammattia Suomessa ei saa harjoittaa kuin sairaanhoitajan tai röntgenhoitajan tutkinnon suorittanut henkilö.

Tehyssä on viime aikoina oltu huolissaan sosiaali- ja terveysalan peruskoulutuksen laadusta.

- Valitettavasti osassa ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa uudistuvat opetussisällöt ja menetelmät eivät tuota riittävää osaamista alalle. Erityisesti on lisättävä koulutuksen työelämälähtöisyyttä ja lähiopetusta, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Tehyn näkemyksen mukaan sosiaali- ja terveysalalle on saatava perustutkintoihin loppukokeita, jotka ovat tutkintokohtaisia ja kansallisesti yhteneväisiä. Tällöin varmistetaan, että ammatissa edellytettävää osaamista voi valmistuvien osalta arvioida nykyistä paremmin.

Tehyssä ei uskota siihen, että ratkaisu työelämän ongelmiin löytyy sosiaali- ja terveysalan koulutusmäärien lisäämisestä.

- Niin kauan kuin alalta lähtee osaajia pois ei ole järkevää lisätä koulutuksen aloituspaikkoja. Ensin on saatava alan vetovoimatekijät – palkkaus ja työolot kuntoon. Samoin opiskelijavalintoihin on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.

Tehyn mielestä sosiaali- ja terveysalan peruskoulutuksen soveltuvuuskokeista on pidettävä kiinni.  Tulevaisuudessakin on opiskelijavalinnan perustuttava valtakunnallisiin soveltuvuuskokeisiin niin ammatillisella asteella kuin ammattikorkeakouluissakin.

 

Lisätietoja:
Tehyn yhteiskuntasuhteet- ja kehittäminen toimialan johtaja Kirsi Sillanpää, gsm 040 820 7848