– Jälleen joudumme todistamaan todella röyhkeää toimintaa suurelta sote-yritykseltä. Alkuvuonna vanhuspalveluissa julki tulleet törkeät laiminlyönnit eivät riittäneet. Nyt on vuorossa Pihlajalinna Oyj, joka repii voittonsa kirjaimellisesti hoitohenkilöstön selkänahasta, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen tuohtuneena.
Pihlajalinna Oyj kertoi toukokuussa ensimmäisessä osavuosikatsauksessaan kasvattaneensa liikevaihtoa ja parantaneensa liikevoittoa. Toimitusjohtaja Joni Aaltonen totesi samalla, että yhtiön painopiste on nyt liiketoiminnan tuloksen jatkuvassa parantamisessa.
Vain reilun kuukauden päästä yhtiö ilmoitti massiivisista yt-neuvotteluista koskien 2 400 työntekijää, ja alustavaksi vähennystarpeeksi 380 henkilötyövuotta. Samalla kerrottiin tehostamisohjelmasta tavoitteena 14 miljoonan euron vuotuiset säästöt. Yt-menettelyn ulkopuolelle jäivät kliinisessä työssä olevat lääkärit sekä ns. kuntayhtiöiden ja liikuntakeskusyhtiöiden henkilöstö.
– Yhtälö on ilmiselvä. Tuloskuntoa ja lisää jaettavaa osakkeenomistajille haetaan nyt työntekijöiden vähentämisellä ja palkanalennuksilla. Mikäli irtisanomiset kohdistuvat hoitotyöhön, heikennetään väistämättä myös potilasturvallisuutta ja hoidon laatua. Tämä on jo nähty mm. Attendon ja Esperi Caren tapauksissa eikä mitään ole opittu, lataa Rytkönen.
Tehy on jo aiemmin vaatinut sosiaali- ja terveysalan yritysten voittojen suitsimista tarvittaessa vaikka lainsäädännöllä.
– Pihlajalinnan tapaus osoittaa, että vaatimus on syytä uudistaa. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat Suomessa pääosin verorahoitteisia eivätkä alan yritykset toimi aidosti yksityisillä markkinoilla. Siksi valtiovallankin olisi puututtava näin julkeaan toimintaan, sanoo Rytkönen.
Tehy pitää yt-neuvottelujen lopputuloksena tehtäviä palkanalennuksia laittomina. Oikeuskäytännön mukaan palkkojen alentaminen vaatisi yrityksen taloudellisia vaikeuksia tai konkurssiperustetta.
Rytkösen mukaan on käsittämätöntä, että samanaikaisesti yritykset valittavat pulaa osaavasta hoitohenkilöstöstä ja käyttäytyvät näin.
– Irtisanomisia, palkanalennuksia, painostusta, jäljelle jäävän henkilöstön kasvavaa kuormitusta. Ja sitten työnantajat ihmettelevät julkisuudessa, miksi ei saada työvoimaa. Suurin huoleni koskee tulevaisuutta. Jos tämä meno jatkuu ja sote-alan ongelmia ei saada kuntoon, vetovoima vain heikkenee ja sillä on vakavat vaikutukset. Jos sosiaali- ja terveysalan ammatit lakkaavat kiinnostamasta nuoria, koko palvelujärjestelmä romahtaa eikä meitä pelasta mikään, hän varoittaa.
Pihlajalinna Oyj:ssä on noin 1 200 Tehyn jäsentä ja yt-neuvottelut koskevat arviolta noin 500 tehyläistä.
Lisätietoja:
Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 346 0847
Tehyn järjestöasiantuntija Arja Tuomisoja, p. 040 7419146