Ladattavat tiedostot
Tunnus kuvastaa yhdessä tekemisen voimaa. Se viittaa myös tehyläisten ammattien moninaisuuteen ja monialaiseen osaamiseen. Tunnus yhdistää meitä tehyläisiä. Se kertoo muutoksesta, jonka voimme saada aikaan yhdessä. Tunnuksen muotokieltä hyödynnetään ilmeessä kahtena erilaisena graafisena elementtinä.
Tunnuksen käyttö
Tunnus on varattu Tehyn käyttöön. Tunnusta käytetään aina kokonaisena tekstitunnisteen kanssa. Sen asettelua, mittasuhteita tai värejä ei saa muuttaa. Tunnuksen suoja-alue määrittyy tekstitunnisteen T-kirjaimen korkeuden mukaan. Suoja-alueelle ei saa sijoittaa graafisia elementtejä, tekstiä, tai muita elementtejä jotka saattavat heikentää tunnuksen erottumista.
Kuinka käyttää oikein?
- Tehyn visuaalinen pääoma tiivistyy tunnukseen. Tunnus kuvastaa yhdessä tekemisen voimaa ja viittaa myös tehyläisten ammattien moninaisuuteen ja monialaiseen osaamiseen.
- Tunnusta käytetään aina kokonaisena tekstitunnisteen kanssa. Sen asettelua, mittasuhteita tai värejä ei saa muuttaa. Tunnuksen suoja-alue, sijoittaminen ja koko on määritelty brändikäsikirjassa.
- Brändikäsikirjassa on esimerkkejä tunnuksen vääristä käyttötavoista. Tunnusta ei saa esimerkiksi versioida siten, että siihen lisätään tekstiä tarkoituksena luoda tunnuksen ja ammattiosaston nimen/numeron yhdistelmä. Asiakirjassa, jossa tunnusta käytetään, ammattiosaston nimi saa esiintyä tunnuksen läheisyydessä, kunhan suoja-aluetta noudatetaan.
- Tunnusta käytetään Tehyn viestinnässä ja markkinoinnissa, mukaan lukien ammattiosastojen toiminta.
- Tutustu brändikäsikirjaan.
Esimerkkejä tilanteista, jolloin tunnusta ei voi käyttää
- Vaalien ehdokasviestintä. Vaikka ehdokkaat ovat tehyläisiä, he edustavat vaaleissa itseään ja puoluettaan, eivät Tehyä.
- Tehyn jäsenen tai toimijan henkilökohtainen some-tili, verkkosivusto tms.
- Tehyn jäsen tai toimija ei voi rakentaa henkilökohtaista viestintää Tehyn tunnusta ja muita graafisia elementtejä käyttäen. Hän voi kuitenkin esimerkiksi jakaa ja linkittää Tehyn verkkosivujen sisältöjä (esim. jaoston sivu, ajankohtainen, linjaus tms.) ja kytkeä siten viestinsä osaksi Tehy-kontekstia.
- Kaupallinen tarkoitus. Yritys tai yrittäjä ei voi viitata Tehyyn kaupallisissa tarkoituksissa. Yritykset tai yhteisöt, joilta Tehy on hankkinut tuotteita tai palveluita, eivät voi käyttää Tehyä referenssinä ilman lupaa.
Katso brändikäsikirjasta tarkemmat ohjeet logon käytöstä. Voit myös kysyä ohjeita Tehyn viestinnästä: [email protected]