Paikallinen sopiminen

Paikallisella sopimisella tarkoitetaan sopimuksia, jotka koskevat vain tiettyä työpaikkaa ja ne on solmittu yhteistyössä työntekijöiden edustajien kanssa. Työehtosopimukset mahdollistavat joistain asioista sopimisen myös suoraan työntekijän ja työnantajan välillä.

Paikallinen sopimus palvelee sekä työntekijöiden etuja että työnantajan tarpeita. Paikallisella sopimuksella voidaan sopia esimerkiksi pidemmistä työvuoroista tai työehtosopimusta korkeammat hälytys- ja vuoronvaihtorahat.

Jos työpaikalta puuttuu luottamusmies, on usein myös mahdollista sopia kaikkien työntekijöiden kanssa yhteisesti. Paikallisten sopimusten on oltava kirjallisia, jotta ne ovat päteviä. 

Paikallinen sopiminen yksityissektorilla

Yksityisen sektorin työpaikoissa työntekijöiden edustajana toimii luottamusmies. Luottamusmies ja työnantaja sopivat paikallisista sopimuksista.

Luottamusmies keskustelee

  • paikallisen sopimuksen sisällöstä ja sen tarpeesta edustamiensa työntekijöiden kanssa
  • laatii työntekijöiden kanssa yhteiset tavoitteet.

Ennen sopimuksen allekirjoittamista luottamusmies lähettää paikallisen sopimuksen nähtäville omaan liittoonsa. Neuvottelujärjestö Sote ry (Tehy, ERTO ja Super) ohjaa luottamusmiestä neuvotteluissa ja auttaa sopimuksen laatimisessa niin, että työntekijöiden etu huomioidaan parhaiten.

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla on käytössä niin sanottu kaksiportainen malli. Ensin työnantaja sopii luottamusmiehen kanssa ja sitten jokaisella työntekijällä on vielä mahdollisuus päättää, onko sopimuksessa mukana vai ei.

Paikallinen sopiminen hyvinvointialueilla ja kuntasektorilla

Hyvinvointialueilla ja kuntasektorilla Tehyn ammattiosastot solmivat paikallisen sopimuksen työnantajiensa kanssa.

Ammattiosaston nimeämät neuvottelijat edustavat työntekijöitä. Paikallisen sopimuksen osalta neuvottelutuloksen vahvistaa ammattiosaston hallitus ja sen allekirjoittaa virallinen nimenkirjoittaja, yleensä puheenjohtaja.

Ennen paikallisen sopimuksen solmimista ammattiosasto voi järjestää esimerkiksi jäseniltoja paikallisen sopimisen aiheesta ja kuulla jäsenistön mielipiteet. Ammattiosaston hallitus päättää tavoitteet ja vahvistaa neuvottelutuloksen.

Paikallinen sopimus voi olla voimassa määräajan tai toistaiseksi. Kumpikin osapuoli voi irtisanoa sen irtisanomisajan puitteissa. Lisäksi yksittäiselle työntekijälle varataan yleensä paikallisen sopimuksen solmimisen yhteydessä määräaika, milloin hänellä on mahdollisuus kieltäytyä esimerkiksi osallistumasta ylipitkiin työvuoroihin.

Kuvassa on ihmisiä

Luottamusmies työpaikalla

Työpaikkasi luottamusmies on Tehyn jäsenten tärkein etu. Hän on tehyläisten edustaja, jonka puoleen voit aina kääntyä työsuhteeseesi liittyvissä pulmissa.