Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta. Tänä vuonna päivä oli eilen 3.11.
Palkkaeron keskeinen syy on se, että naisvaltaisten alojen palkkaus on selvästi heikompi kuin miesvaltaisten alojen. Työsopimuslaki, tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki edellyttävät, että samaa palkkaa on maksettava sekä samasta että samanarvoisesta työstä.
Palkkatasa-arvon edistämisen keinoina on usein esitetty sitä, että jako mies- ja naisalojen välillä häviäisi sekä sitä, että miehet ja naiset jakaisivat perhevapaat tasaisemmin. Molemmat ovat tasa-arvolle tärkeitä muutoksia, mutta ne eivät suoraan kavenna miesten ja naisten palkkaeroa.
Palkkaero kapenee vain rahalla eli maksamalla naisvaltaiselle alalle suuremmat korotukset.
– Miesten määrän lisääntyminen esimerkiksi hoitoalalla ei automaattisesti nosta naisalan palkkatasoa, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
SuPer ja Tehy ehdottavat palkkaeron poistamiseksi erityistä tasa-arvo-ohjelmaa. Ohjelmassa valtio panostaa 10 vuoden ajan aluksi 100 miljoonaa, myöhemmin 150 miljoonaa vuodessa naisvaltaisen alan 1,8 prosenttiyksikön palkankorotuksiin yli miesvaltaisten vientialojen korotustason.
– Realistinen pitkän tähtäimen ohjelma sekä edistää palkkatasa-arvoa että antaa sote-alan henkilöstölle myönteisen ja tarpeellisen viestin siitä, että heidän työpanoksensa on yhteiskunnalle arvokas, sanoo SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.
Suomen on pakko käyttää nykyistä enemmän rahaa sosiaali- ja terveyspalveluihin, jos haluamme pysyä pohjoismaisena hyvinvointivaltiona.
Lisätietoja:
https://www.tehy.fi/fi/ota-yhteytta/medialle