Varhaiskasvatus on pahassa kriisissä. Navetta palaa jo. Sammutuksesta ovat vastuussa vain ja ainoastaan päättäjät niin kunnissa kuin pylvästalossa isolla kirkolla. Heidän käsissään on, paljonko rahaa varhaiskasvatukseen satsataan.
Vaikka lasten pitäisi olla meidän suomalaisen yhteiskuntamme tärkein investointimme, on alalla kyteneet ongelmat annettu roihahtaa liekkeihin, vaikka varhaiskasvatuksen pelastaminen ei ole ydinfysiikkaa. Lopulta kyse on hyvin yksinkertaisista asioista: palkasta jolla tulee toimeen sekä säällisistä työoloista. Onko tämä todella liikaa pyydetty suomalaisten lasten ja varhaiskasvatuksen hyväksi? Ei voi olla. Maailman onnellisimmassa maassa.
Varhaiskasvatus on säädetty laissa jokaisen lapsen oikeudeksi ja osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on mm. edistää jokaisen lapsen kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia; tukea lapsen oppimisen edellytyksiä, varmistaa kehittävä, oppimista edistävä, terveellinen ja turvallinen varhaiskasvatusympäristö; turvata lasta kunnioittava toimintatapa ja mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet lasten ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä. Tavoitteet ovat hyvät ja korkeat. Lapsemme ansaitsevat juuri tätä.
Varhaiskasvatuksen merkitys on yhteiskunnallisesti vielä sitäkin laajempi. Laadukas varhaiskasvatus mahdollistaa vanhempien työssäkäynnin ja opiskelun. Korona-aika osoitti, miten tärkeää oli, että päiväkotien toiminta jatkui myös silloin kun monet sulkivat ovensa. Se mahdollisti sote-henkilöstön työssäkäynnin ja sitä kautta korona-potilaiden hoitamisen ja myös muiden kriittisten alojen työntekijöiden työssäkäynnin.
Varhaiskasvatuksen kriisi on tässä ja nyt, mutta sillä on myös kauaskantoisia seurauksia. Kärsijöinä ovat lapset, vanhemmat, perheet, henkilökunta, työnantajat. Koko suomalainen yhteiskunta.
Laadukas varhaiskasvatus ei ole sitä, että ylisuuria ryhmiä sijoitetaan epäsopiviin tiloihin alati vaihtuvan henkilöstön kanssa. Laadukas varhaiskasvatus on sitä, että lapsella on oma tuttu turvallinen ryhmä, jossa on tutut koulutetut kasvattajat, jotka tuntevat lapsen ja lapsen erilaiset tarpeet ja joilla on aikaa vastata jokaisen lapsen tarpeisiin. Tämä puolestaan johtaa siihen, että vanhemmat voivat levollisin mielin jättää lapsen ”hoitoon” ja päivän aikana keskittyä työhön ja opiskeluun tietäen, että lapsella on hyvä olla. Sitä kautta työn tuottavuus kasvaa.
Työskentely päiväkodissa on monen unelma-ammatti. Edelleen. Enkä ihmettele. Olen itsekin työskennellyt aikanaan päiväkodissa ja työ antoi paljon. Nykyisin liian usein kuitenkin kuulee, että työ on muuttunut niin raskaaksi, että työpäivän jälkeen ei jaksa muuta kuin toipua ja pelätä seuraavaa työpäivää. Suurin ongelma on pula koulutetusta henkilökunnasta.
Lastenhoitajan ja sosionomin palkalla täytyy voida elää – niin Utsjoella kuin Helsingissäkin. Henkilökuntaa on oltava riittävästi koko päivän ajan. Kaikkien ammattiryhmien osaaminen on otettava käyttöön.
Moniammatillisuus on varhaiskasvatuksen kantavia voimia. Lastenhoitajien ja sosionomien työtä ja osaamista tulee arvostaa. Jokaisen työntekijän oikeus on mahdollisuus tehdä parhaansa – jokaisena päivänä, jokaisen lapsen kanssa.
Mitkään poppakonstit eivät nyt auta. Alan matala palkkaus ja kurjistuneet työolot on kerta kaikkiaan saatava kuntoon. Ne ovat ainoat keinot tilanteen ratkaisemiseksi. Ei ydinfysiikkaa, eihän?