Saksan julkisten ja yksityisten palvelujen liitto (Verdi) ja Saksan hoitoalan työnantajajärjestö (BVAP) sopivat huhtikuussa 2020 työehtosopimuksella 1 500 euron kertapalkkiosta, joka maksetaan terveydenhuollossa ja vanhuspalvelussa työskenteleville johtajille, sairaanhoitajille, lähihoitajille ja avustajille. Kertapalkkio on tunnustus erityisen kuormittavasta työstä koronakriisin aikana.
Saksassa myös päätettiin maaliskuussa 2019 nostaa julkisen sektorin kaikkia palkkoja 8 % ja lisäksi sovittiin hoitajien peruspalkan nostamisesta 120 eurolla. Tämän lisäksi koulutetut hoitoalan henkilöt saivat vielä 50 euroa 1.1.2019 alkaen ja 50 euroa 1.1.2020 alkaen. Toimilla haluttiin lisätä sote-alan vetovoimaa.
Näin siis Saksassa – entä meillä Suomessa?
Suomalaisia sote-alan työnantajia edustavat Kuntatyönantajat ja Hyvinvointiala Hali ry kieltäytyvät edes keskustelemasta minkäänlaisesta lisäkorvauksesta sote-alan työntekijöille. Perusteita on Kuntatyönantajien mukaan kaksi: rahaa ei ole ja korvauksia ei voida maksaa eri suuruisena eri alojen henkilöstöryhmille.
Sote-henkilöstö voi siis saada tasan yhtä paljon - tai tässä tapauksessa yhtä vähän - kuin esimerkiksi kirjastonhoitajat, maatalouslomittajat ja toimistotyöntekijät. Maalaisjärki sanoisi, että jos rahaa on vähän, sen käyttö pitäisi kohdentaa erityisen tarkasti sinne, missä on kriittinen tilanne ja tarve.
Nykymeno ei kuulosta ihan reilulta, kun miettii, millaiseen myrskyn silmään sote-alan työntekijät parhaillaan joutuvat sekä riskialttiissa työssään että poikkeustilan työehtojen kannalta.
Heidän vuosilomiansa siirretään ja perutaan. On hyvin mahdollista, että valmiuslain voimassa ollessa lomia ei anneta lainkaan. Heidän odotetaan venyvän – heitä jopa painostetaan - ylitöihin ilman minkäänlaisia ylityörajoja. He ovat pakkosidottuja työhönsä neljän kuukauden irtisanomisajalla. Tämä siis tarkoittaa mm. sitä, että rajan pinnassa olevat hoitajat eivät enää voi siirtyä Ruotsiin tai Norjaan paremman toimeentulon perässä. Tehokasta sitouttamista by Suomen valtio.
Hoitajat tekevät parhaillaan töitä äärimmäisen vaarallisissa olosuhteissa peläten, että suojavarusteet loppuvat hetkenä minä hyvänsä. He ovat vaarassa altistua virukselle päivittäin ja saattavat myös läheisensä vaaraan. Silti yhteiskunnan viesti heille tuntuu olevan se, että vaarallisesta ja vaativasta työstä ei ole varaa maksaa mitään ylimääräistä. Ja jos olisikin, se ei olisi oikeudenmukaista muiden alojen työntekijöitä kohtaan, vaikka muihin aloihin ei kohdistu valmiuslain pakotteita tai työhön liittyvää terveydellistä riskiä samalla tavoin kuin sote-alalla.
Miten tämä korvataan sote-alan henkilöstölle? Ei mitenkään – toistaiseksi. Onko todella näin Kuntatyönantajat, Hyvinvointiala Hali ry ja Suomen hallitus?
PS. Ratkaisun avaimet löytyisivät valtiovallan korvamerkitystä rahoituksesta sote-alalle, kuntasektorin sote-sopimuksesta ja yksityissektorin työnantajien vastuullisuudesta.