Kamppailla, keskustella, kiistää, kiistellä, kinastella, rähistä, rettelöidä, riidellä, tapella, torailla, väitellä, väitellä raivokkaasti.
Mitä on riitely? Jos tulkitsemme noita edellä mainittuja nettisanakirjoista napattuja määritelmiä, riitelytaitojen haarukka on varsin lavea. Se asettuu jonnekin ”savo-karjalaisen /perisuomalaisen pottuilun” (jota osa ihmisistä ei edes huomaa sellaiseksi) ja pitkälle vietyjen väittely- ja vihanhallintataitojen (”anger-management”) välimaastoon.
Kuuluuko riitely työpaikalle? Vai työskenteletkö sellaisessa lintukodossa (mistähän muuten tuo ilmaisu tulee – eivätkö linnut riitele?) ettei siellä riidellä lainkaan? Tai ehkä työyhteisösi koostuu niin homogeenisestä ja yksituumaisesta ihmisjoukosta, ettei siellä synny erimielisyyksiä? Tai käsi ylös, joka ei ole joskus riidellyt tai ajatellut, että kunnon riitely työkavereiden kesken olisi paikallaan?
Riitely kuulunee ihmiseloon ja taitaa olla tarpeellistakin – myös työpaikalla. Mitä siis ovat riitelytaidot ja mitä niihin sisältyy? Riitelytaitojen ensimmäinen askel on tunnistaa oma tapa riidellä. Miten siis riitelet? Riiteletkö läheisten kanssa samalla tavalla kuin vieraampien kanssa tai työyhteisössä? Mikä on perustekniikkasi töissä, entä kotona? Vetäydytkö mököttämään ja olet mielenosoituksellisesti hiljaa – Tuo saa kyllä pyytää anteeksi ja tehdä aloitteen – ja piste. Vai pomppaatko pystyyn ja käytät niin sanotusti SUURIA KIRJAIMIA, joiden avulla tukit sekä ilmatilan että toisen suun? Reagoitko heti, vai tuleeko mieleesi vasta jälkeenpäin, mitä olisi pitänyt sanoa, jotta vastareaktiolla saavuttaisit päämääräsi? Vai menevätkö ”vastustajasi” argumentit ylitsesi huomiotta tai liukuu pois kuin vesi hanhen selästä, jättämättä mitään jälkeä?
Kun oman tavan tunnistaa, siihen voi pyrkiä vaikuttamaan. Ohjeita siis, miten edetä? Suu puhtaaksi –periaate ei ehkä kannattavin. Opetella myöntämään, jos on väärässä. Opetella pyytämään anteeksi. Opetella unohtamaan. Työpaikalla kannatta varmastikin muistaa motto ”Parempi laiha sopu, kuin lihava riita!”. Työpaikka on työn tekemisen maailma, tunteilta sielläkään ei vältytä, mutta ehkäpä ne ISOILLA KIRJAIMILLA esitetyt kannattaa jättää vaikka rock-konserttiin!? Opetella luottamaan työkaveriin – niin riitelykin on turvallista. Toiminnan rajat pitäisi tunnistaa tai sopia ainakin. Miten muuten tämä äkkipikaisuus tai pitkävihaisuus – liittyvätkö ne harkittuihin keinoihin vai primitiivireaktioihin? Ei väkisin vaan väsyttämällä?
Turhempiakin tutkitaan kuin riitelyä. Toivotaan ettei tälle selvälle ja suoralle ilmaisulle ”riitelytaidot” kehitetä mitään kasvatustieteestä tai konsulttijargonista tuttua kiertoilmaisua, jolla yksikertaisesta asiasta saadaan vaikea ymmärtää.
Olisiko näiden taitojen ottaminen opetussuunnitelmiin peruskoulusta korkeakouluun, osaltaan ratkaisemassa vaikkapa koulu- ja työpaikkakiusaamista?
” Ei tarvinnut nitkuttaa.” (Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja)
Antti Alamäki
Tehyn eettisen toimikunnan jäsen
Anne Heikkinen
Tehyn eettisen toimikunnan jäsen