Miesten ja naisten tasa-arvo työelämässä polkee paikallaan. Palkkaerot eivät ole juurikaan kaventuneet, vaikka samapalkkaohjelmaa on eletty jo kymmenen vuotta. Perhevapaissa isien osuus kasvaa tuskastuttavan hitaasti – isät pitävät edelleen lähinnä isyysvapaansa. Joka kuudes isä ei tosin pidä edes 18 päivän isyysvapaata synnytyksen jälkeen.
Palkoissa naisen euro on 83 senttiä, mutta eläkkeissä vain 76 senttiä. Molempia saataisiin nostettua perhevapaajärjestelmää uudistamalla. Kun äidit ovat säännönmukaisesti pois työelämästä vuosikausia, taantuu niin palkka- kuin urakehityskin. Aivan työurien alkupäässä miesten ja naisten palkkaerot ovat pienimmillään, mutta lähtevät kasvamaan perheenperustamisiässä – eivätkä naiset sittemmin saa kurottua eroa umpeen, päinvastoin.
Äitien ylivoimaisesti suurempaa osuutta perhevapaista on perusteltu palkkaeroilla: koska mies tienaa enemmän, hän ei voi jäädä kotiin. Kuitenkin neljäsosassa lapsiperheistä äiti ansaitsee isää enemmän, ja monessa perheessä palkkaero ei ole (suuntaan tai toiseen) kovin suuri. Silti miehet käyttävät vanhempainvapaapäivistä vain 9 % ja hoitovapaista 3 %.
Vapaaehtoisen perhevapaiden jakamisen tie onkin jo kuljettu loppuun. Miesten osuus vanhempainvapaista on pikemminkin laskeva kuin nouseva. Vanhempainvapaa mielletään edelleen osaksi ”äitiyslomaa”, jonka automaattisesti käyttää äiti.
Muissa Pohjoismaissa vanhempainvapaan kiintiöinti on nostanut isien osuutta: isistä 80 – 90 prosenttia käyttää vanhempainvapaata. Ruotsissa isät käyttävät neljänneksen kaikista vanhempainvapaapäivistä – siellä tasaisempaa perhevapaiden jakoa tuetaan myös verotuksellisesti. Jopa sellaisissa konservatiivisiksi mielletyissä Euroopan valtioissa kuin Saksassa, Itävallassa ja Portugalissa on kannustettu isiä perhevapaiden pitoon niin kiintiöillä kuin taloudellisillakin kannustimilla.
Olisiko seuraavalla hallituksella ja eduskunnalla rohkeutta viedä suomalaista työelämää tasa-arvoisempaan suuntaan?