Väite: ”Myötätuntotyötaisteluita, joiden vaikutusten voidaan arvioida olleen niin laajoja, että niitä voidaan pitää kohtuuttomina, lukumäärä on vähäinen eikä niillä ole suurta merkitystä kansantalouden kannalta.” [s. 48]
Totta! Myötätuntotaisteluilla ei ole vaikutusta kansantalouteen.
Tilastokeskuksen työtaistelutilaston mukaan tukitoimenpiteiden määrä on vuosina 2018–2021 vaihdellut neljästä 38:aan.
Myötätuntotyötaisteluissa menetetään työtaistelutilaston perusteella vuosittain keskimäärin 36 000 työpäivää, joka vastaa noin 144 henkilötyövuotta. Kyse on siis 144 henkilön työpanoksesta suhteessa kaikkeen Suomessa tehtyyn työhön.
Palkansaajia Suomessa on noin 2,2 miljoonaa henkeä. Heidän kaikkien tekemän työn määrä huomioiden nämä keskimäärin 144 henkilötyövuoden vaikutukset ovat täysin merkityksettömiä, eikä niillä todellakaan ole mitään kansantaloudellista vaikutusta.
Miksi myötätuntotaisteluita halutaan rajoittaa, jos jo lakiluonnoksen perusteluissa todetaan, ettei niillä ole suurta merkitystä kansantalouden kannalta?
Väite: ” [Myötätuntotyötaisteluoikeuteen esitettyjen] muutosten seurauksena joissain tapauksissa työnantajan neuvotteluasema vahvistuu myötätuntotyötaisteluiden vaikuttavuuden heikentyessä. Seurauksena voi olla joissain tapauksissa palkansaajien näkökulmasta heikommat työehdot.” [s. 56]
Totta! Ruotsissa ja Tanskassa sallitaan myötätuntotaistelut myös sellaisilla tavoilla, joita jatkossa Suomessa ei sallittaisi. Suomessa olisi tulevaisuudessa heikommat mahdollisuudet puolustaa työehtoja kuin naapurimaissamme.
Myötätunto- eli tukityötaistelut ovat erityisen merkittäviä tilanteissa, joissa työnantajapuoli pyrkii heikentämään työntekijöiden työehtoja esimerkiksi vaihtamalla soveltamaansa työehtosopimusta itselleen halvempaan.
Jos työntekijöiden työtaisteluita ei voida enää tukea toisten työntekijöiden toimesta myötätuntotyötaisteluilla kuten esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa, on ihan selvää, että aiempaa useammin työntekijöiden työehdot heikkenevät näiden vääntöjen lopputuloksena.
Hallitus esittää myötätuntotyötaisteluiden rajaamista tavalla, jota Pohjoismaissa ei tunneta. Jos esitetyt lait säädetään, Suomi ei lähesty muita Pohjoismaita, vaikka EK näin mainostaa TV:tä myöten. Nämä lait säätämällä Suomi siirtyy pois muiden Pohjoismaiden joukosta. Ja se heikentäisi työntekijöiden työehtoja maassamme.
Ja ei tämä ole mikään salaisuus tai ay-liikkeen väite, sillä työntekijöiden työehtojen heikentyminen lukee lakiesityksen perusteluissa.
Miksi päättäjät haluavat tehdä suomalaisten palkansaajien aseman heikommaksi kuin Ruotsissa ja Tanskassa? Miksi ylipäätään työnantajalle pitäisi mahdollistaa neuvotteluasetelma, jossa se saa työehtojen heikennykset läpi neuvottelupöydissä?
Väite: ”Poliittisia työtaisteluita on varsin harvoin.” [s. 48]
Totta! Poliittisia työtaisteluita on ollut ennen viime syksyä, viimeksi vuonna 2018.
Poliittisiin työtaisteluihin ei ryhdytä kevyin perustein, ja niitä on harvoin. Vuonna 2018 poliittisilla työtaisteluilla vastustettiin Sipilän hallituksen hankkeita heikentää työntekijöiden asemaa mm. irtisanomisperusteita muuttamalla.
Perusoikeuden rajaaminen edellyttää painavaa yhteiskunnallista tarvetta ja rajoituksen välttämättömyyttä demokraattisessa yhteiskunnassa. Toteutuneiden poliittisten työtaisteluiden määrät osoittavat esitetyn sääntelyn perusteettomaksi.
Miksi hallitus haluaa rajoittaa perusoikeuksia kieltämällä poliittiset työtaistelut, vaikka niitä on todella harvoin?
Väite: ”Poliittiset työtaistelut voivat kuitenkin toteutuessaan olla laajoja ja aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja haittaa. Esimerkkinä voidaan mainita vuoden 2018 poliittiset työtaistelut.” [s. 48]
Väärin! Vuonna 2018 suomalainen palkansaaja oli poliittisessa lakossa keskimäärin 38 sekuntia työviikkoa kohden.
Poliittisista työtaisteluista ei tehdä tilastointia eli niiden määristä tai vaikutuksista ei ole luotettavaa tietoa, joten vuoden 2018 poliittisten työtaisteluiden määrät eivät ole tiedossa.
Hallitusohjelmaesityksessä on kuitenkin arvioitu vuoden 2018 poliittisten lakkojen määriä. Ministeriö arvioi niissä menetetyn yhteensä 170 000 työpäivää, joka vastaa EK:n arviota. Ministeriön itse käyttämällä laskukaavalla tuo määrä on alle 0,03 prosenttia kaikkien Suomessa vuonna 2018 tehtyjen työpäivien määrästä.
Suomalainen palkansaaja oli siis poliittisessa lakossa vuoden 2018 aikana keskimäärin 38 sekuntia työviikkoa kohden ja alle 8 sekuntia työpäivää kohden. Jokainen ymmärtää, että tämän vaikutus työnantajien kustannuksiin on vailla merkitystä. Mikä tahansa arkipäiväinen pieni häiriö tai keskeytys työnteossa - joita kohtaamme kaikki päivittäin - on aiheuttanut työnantajillemme enemmän ”kustannusta ja haittaa”.
Vaikka asiaa tarkasteltaisiin vain poliittisiin työtaisteluihin osallistuneiden työntekijöiden omien työnantajien näkökulmasta, iso kuva ei muutu. Poliittisiin työtaisteluihin menetettiin näissäkin työpaikoissa enimmilläänkin vain noin puoli prosenttia koko vuoden 2018 työajasta.
Osassa työpaikoissa ei kohdattu lainkaan poliittisia työtaisteluita, eli näille työnantajille ei tullut kustannuksia tai muutakaan haittaa.
Miksi hallitus haluaa kieltää poliittiset työtaistelut, vaikka niillä ei ole merkitystä työnantajien kustannuksiin?
Väite: ”Ehdotetuilla muutoksilla [poliittisten työtaisteluiden enimmäiskestosta] ei olisi kovin suurta vaikutusta, jos poliittisten työtaisteluiden esiintyvyys vastaisi aiempaa. 2000-luvulla toteutuneet poliittiset lakot ovat olleet pääasiassa alle vuorokauden mittaisia.” [s. 53]
Totta! 2000-luvulla toteutuneet poliittiset lakot ovat olleet pääasiassa alle 24 tunnin mittaisia, ja niin ovat olleet myös aikaisemmat poliittiset lakot.
Kuten oikeusministeriö huomautti työ- ja elinkeinoministeriölle tästä lakiesityksestä lausuessaan, Suomessa poliittisten lakkojen rajoittaminen laissa edellyttää, että se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. Miksi tällaiset kiellot ja perusoikeuden rajoitukset poliittisen lakon keston rajaamisesta 24 tuntiin olisivat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa, kun esityksen perusteet osoittavat rajauksen tarpeettomuuden?
Miksi olisi ylipäätään mitään tarvetta tehdä perusoikeusrajoituksia, joilla ei ole lakiesityksen perusteluiden mukaan vaikutusta?
Väite: ”Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on pääsääntöisesti pidetty hyväksyttävinä vain kestoltaan lyhyitä poliittisia lakkoja.” [s. 48]
Väärin! On itsestään selvää, että poliittiset lakot eivät voi missään maassa kestää loputtomasti. Verrokkimaissa ei ole määritelty poliittiselle lakolle enimmäiskestoa.
Ruotsi
Ruotsissa poliittisista lakoista ei ole säädetty laissa. Työtuomioistuin tekee tapauskohtaisesti arvioinnin siitä, onko poliittinen lakko hyväksyttävä. Lähtökohtaisesti ne ovat laillisia, ja vain hyvin pitkään jatkunut poliittinen työtaistelu voidaan katsoa kielletyksi.
Ruotsin työtuomioistuin on 2000-luvulla kahteen eri otteeseen hylännyt 24 tunnin mittaisen poliittisen lakon osalta väitteet siitä, että työtaistelu olisi todettavissa laittomaksi. Vuoden 2003 Ruotsin työtuomioistuimen ratkaisussa työnantajapuoli väitti, että vain 1 - 2 tunnin poliittinen työtaistelu on Ruotsissa sallittu, mutta tämä väite ei menestynyt oikeudessa, kun 24 tunnin mittaisena toteutettu poliittinen työtaistelu nautti Ruotsin laissa säädettyä suojaa ja oli sallittu.
Ruotsissa ei ole olemassa työtuomioistuimen selvää käytäntöä siitä, mikä 24 tuntia ylittävältä osalta olisi sellainen poliittisen lakon kesto, minkä jälkeen lakko olisi todettava kielletyksi. Työtuomioistuin arvioi siis asian tapauskohtaisesti ja kesto on vain yksi huomioon otettavista tekijöistä muiden ohella.
Viikkoja kestävä poliittinen lakko pitkittyessään todennäköisesti aiheuttaisi lakon luonteen muuttumisen, mikä johtaisi lainvastaisuuteen. On oikeudellisesti epäselvää, mikä lakon kesto olisi liiallinen. Mitään yleistä sääntöä asiasta ei ole olemassa, mutta joka tapauksessa 24 tunnin enimmäiskestoa Ruotsissa ei tunneta.
Norja
Norjassa poliittiset työtaistelut ovat sallittuja. Niille ei ole asetettu laissa tai oikeuskäytännössä tiettyä keston rajoitusta, koska tilanteet ovat erilaisia.
Norjan työtuomioistuin ei ole käytännössään kiinnittänyt 48 tuntia kestäneiden poliittisten lakkojen osalta huomiota lakkojen kestoon niiden laittomuuden perusteena. Sen sijaan 11 ja 16 päivän pituisten poliittisten työtaisteluiden on katsottu olleen työrauhavelvollisuuden vastaisia, koska niiden kesto ylitti aiempien poliittisten työtaisteluiden tavanomaisen keston. Norjan työtuomioistuin on todennut useaan otteeseen, että poliittisille työtaisteluille ei voida asettaa mitään tiettyä yleistä enimmäiskestoa.
Suomessa esitettyä 24 tunnin enimmäiskestoa ei siis voi perustella väitteillä Norjan sääntelystä, joka ei tunne mitään tiettyä enimmäiskestoa. Ei etenkään, kun huomioi, että Norjassa 48 tunnin lakotkaan eivät ole aiheuttaneet johtopäätöstä työtaistelun laittomuudesta, vaikka sellaisia on käsitelty työtuomioistuimessa useasti.
Tanska
Tanskassa lakko-oikeus on laaja ja perustuu oikeuskäytäntöön. Poliittisten lakkojen katsotaan periaatteessa rikkovan työrauhavelvollisuutta, mutta poliittiset työtaistelut ovat kuitenkin käytännössä sallittuja lyhyinä mielenilmaisuina ja protesteina.
Tanskan työtuomioistuimen käsittelemät poliittiset lakot ovat olleet tyypillisesti joidenkin tuntien kestoisia, ja muiden edellytysten täyttyessä näitä on pidetty kestonsa perusteella käytännössä sallittuina. Myöskään Tanskasta ei ole saatavissa työtuomioistuimen tuomiosta selvää vastausta siihen, minkä pituinen lakko on kestoltaan sellainen, että sitä ei kestonsa perusteella enää sallita ilman seuraamuksia.
Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ei ole mitään tiettyä poliittisen lakon enimmäiskestoa laissa tai myöskään oikeuskäytännössä. Niissä ei ole rajattu pääsääntöisesti poliittisen lakon kestoa nyt esitettyyn 24 tunnin enimmäiskestoon tai mihinkään muuhunkaan tiettyyn kestoon.
Miksi Suomessa vedotaan muiden Pohjoismaiden lyhyisiin poliittisiin lakkoihin, kun lakon enimmäiskestoa ei ole näissä maissa olemassa?
Väite: ”[Ammattiliittojen ja niiden jäsenyhdistyksien] hyvityssakkojen määrän ei voida yleisesti arvioida vastaavan laittomista työtaisteluista työnantajalle aiheutuvia vahinkoja.” [s. 49]
Osittain väärin! Työtaistelut aiheuttavat työnantajille kustannuksia vaihtelevasti. Kansainvälisissä sopimuksissa on määritelty hyvityssakkojen määrästä myös Suomea sitovalla tavalla.
Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimusten 87 ja 98 valvontakäytänteessä on otettu kantaa myös lainvastaisten työtaisteluiden seuraamusten sallittuun tasoon. Työnantajalle lakosta aiheutuvat taloudelliset menetykset eivät ole noiden sopimusten mukaan myöskään Suomessa sallittu taso hyvityssakkojen määrälle, kun seuraamuksen määrässä on huomioitava teon vakavuus ja ammattijärjestön toiminnan jatkuvuuden turvaaminen. Ammattiyhdistyksien maksettaviksi tuomittuja hyvityssakkoja ei siis ole edes sallittua määrittää siitä lähtökohdasta, että niiden tulee vastata työnantajalle aiheutuneiden vahinkojen määriä.
Väite on virheellinen myös muutoin, sillä lakiesityksen perusteluissa todetaan nykytilasta: ”suurin osa työtuomioistuimen laittomiksi toteamista lakoista on hyvin pieniä työnseisauksia ja ulosmarsseja, jotka ovat tyypillisesti kestoltaan lyhyitä ja koskettavat vain muutamaa työntekijää.” Lyhyimmillään nämä muutamia työntekijöitä koskeneet työnseisaukset ovat kestäneet vain muutamia minuutteja.
Työnantajille aiheutuu työtuomioistuimen käsittelemistä työtaisteluista vahinkoa hyvin vaihtelevasti. Osasta lyhyistä työnseisauksista ei aiheudu vahinkoa käytännössä ollenkaan eikä edes työtuomioistuimessa tähän saakka tuomittujen hyvityssakkojen määrää, ja osasta aiheutuu enemmän kuin tuomittujen hyvityssakkojen määrä.
Miksi Suomessa esitetään ammattiliitoille tuomittavien hyvityssakkojen määriä yleistyksillä, jotka ovat vain osatotuuksia?
Väite: ”Työtuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella ei ole kovin yleistä, että laittomia työtaisteluita jatketaan tuomiosta huolimatta.” [s. 47]
Totta! Vuosina 1998–2015 näitä tilanteita on ollut vuosittain vain muutamia, ja tämä on todettu myös lakiesityksen perusteluissa. Joinakin vuosina ei ole ollut yhtäkään tällaista tapausta.
17 vuoden pituinen tarkastelujakso on niin pitkä, että se antaa tilanteesta luotettavan kuvan. Samalla se antaa kuvan siitä, onko työntekijälle taloudellisen seuraamuksen säätäminen lakon jatkamisesta tarpeen. Sen pitäisi olla välttämätöntä, tai muutoin tällaista seuraamusta ei Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten mukaan voida säätää.
Lakon jatkumisessa kyse on työpaikkatasolla vaikeiksi ja periaatteellisiksi muodostuneista riidoista, jotka ovat hyvin harvinaisia. Lakiesityksen perusteluissakin käsitellyt tilastot näyttävät, että kyse on harvinaisista yksittäistapauksista. Näihin tapauksiin voitaisiin vaikuttaa muilla ja lievemmillä keinoilla kuin rankaisemalla yksittäisiä työntekijöitä, mutta sitä lakiesityksessä ei ole edes arvioitu.
Miksi ammattiliiton vastuulla olevan lakon jatkamisesta työntekijän rankaiseminen on välttämätöntä, kun lakiesityksessä myönnetään, että näitä tilanteita tapahtuu hyvin harvoin?
Johtopäätös: Faktat eivät tue hallituksen hanketta
Valitettavasti hallituksen ajama työrauhalainsäädännön muuttaminen perustuu enemmän taruihin ja yleistyksiin kuin selkeisiin faktoihin. Herääkin kysymys, että miksi tällaista massiivista lainsäädäntömuutosta ajetaan? Jo lakiesityksen perusteluissa todetaan, että lakkojen aiheuttama haitta ei ole kovinkaan merkittävä ja vaikutus kansantalouteen on olematon.
Nyt käsiteltävä esitys on vain nimellisesti käsitelty kolmikannassa, mutta työntekijäpuolta ei ole edes haluttu kuunnella.
Sitä tuleekin miettineeksi, että miksi näistä asioista ei haluta neuvotella ja sopia kun se olisi paras ja vaikuttavin keino edistää kilpailukykyä ja työllisyyttä.