Tehyläisiä ammatteja on kymmeniä. Eri ammattiryhmien näkemys antaa Tehyn päätöksenteolle vahvan selkänojan. Tehyn arvot ovat tasa-arvo ja jäsenlähtöisyys. Meille tehyläisille tärkeät asiat edellyttävät vaikuttamista niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Vaikuttamistyössä hyödynnetään jokaisen omia verkostoja.
SITKEläisille on tärkeää avoin ja keskusteleva päätöksenteko, jossa annetaan tilaa erilaisille mielipiteille ja kannanotoille. Ryhmässämme on toimijoita ympäri Suomen ja edustamme eri ammattiryhmiä. Suurin osa toimijoistamme on sitoutumattomia ja osa on puoluepoliittisesti aktiivisia toimijoita tahoillaan.
SITKE-ryhmä on asettanut minut Tehyn varapuheenjohtajaehdokkaaksi. Päätoimisena 1. varapuheenjohtajana olen saanut tehdä tehyläisten jäsenten hyväksi työtä osaavan Tehyn henkilöstön ja mm. yhteistyöjäsenjärjestöjen henkilöstön ja toimijoiden kanssa, tätä työtä haluan jatkaa. Laajaa verkostoani on pystytty hyödyntämään tehyläisten hyväksi. Minulla on pitkä kokemus ja näkemys asioiden hoidosta, johtamisesta ja toisten kuuntelemisesta. Kun on tilaa kuunnella, tulee myös kuulluksi. Luottamus on tärkeää ja se rakennetaan teoilla.
Valtuusto on Tehyn ylin päätöksentekoelin. Vaikutat valtuustossa osallistumalla asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon sekä tuomalla esiin ajankohtaista keskusteltavaa ja näkemyksiä.
Tässä on sinulle Tehyn valtuuston puheenjohtaja Paula Sihdon terveiset:
”Valtuustossa on 83 valtuutettua. Valtuusto on poliittisesti sitoutumaton. Sääntömääräisiä kokouksia on kahdesti vuodessa. Tärkeiden asioiden vauhdittamiseksi kokoonnumme tarvittaessa useammin.
Tehyn valtuustossa on kuusi valtuustoryhmää. Valtuustoryhmät Tehyssä luovat demokratian. Eri valtuustoryhmien ja yksittäisten valtuutettujen kautta tulee esiin moninaisen jäsenistön ääni. Valtuustossa on keskusteleva ja avoin ilmapiiri. Laajin keskustelu käydään ennen kokouksia valtuustoryhmissä. Kaikki päätökset eivät ole valtuustossa yksimielisiä ja välillä äänestetään tai palautetaan asioita uudelleen valmisteluun.
Valtuuston jäsenet koostuvat uusista, tuoreista päättäjistä ja ”vanhoista konkareista”. Se on tärkeää. Jokainen uusi valtuutettu otetaan lämpimästi vastaan. Koulutusta ja perehdytystä järjestetään. Kukaan ei ole seppä syntyessään – lähde rohkeasti mukaan ja asetu ehdokkaaksi Tehyn valtuustovaaleihin.”
SITKE-ryhmä on valtuuston toiseksi suurin ryhmä. Haluamme Sinut mukaan päättäjäksi tekemään edunvalvonta- ja vaikuttamistyötä tehyläisten eteen. Tehyn tärkeimmät strategiset tavoitteet ovat palkkaus ja työolot kuntoon. Me Tehyn SITKEssä seisomme näiden takana sataprosenttisesti. Palkkauksen perusta on työehtosopimukset. Tes-neuvotteluissa riittää kaikilla sektoreilla työtä sote- ja kasvatusalan ammattilaisten sekä opiskelijoiden etujen ajamisessa. Yhdessä voimme vaikuttaa.
Jämäkkä ja yhteistyökykyinen edunvalvonta, jäsenlähtöisyys ja tasa-arvo työelämässä sekä yhteistyö ovat ryhmämme vaaliteemat. Tuu mukaan! Kom med!