Tehyn mielestä valmiuslain sisältämistä sotealan toimivaltuuksista voidaan ottaa käyttöön:
- 86 §, joka mahdollistaa sen, että sosiaali- terveydenhuollon toimintayksiköiden toimintaa voidaan muuttaa.
- 87 §, joka mahdollistaa sen, että muuta terveydenhuoltoa voidaan ohjata.
- 88 §, joka mahdollistaa sen, että sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä terveydensuojelussa voidaan joustaa kiireettömästä hoidosta ja suunnata resurssit koronahoitoon.
- 118 §, joka mahdollistaa sen, että väestön liikkumista ja oleskelua tietyllä rajatulla alueella voidaan rajoittaa väestön suojelemiseksi.
Sen sijaan 93–103§:ssä säädetyistä palvelussuhteen ehdoista poikkeamiselle, irtisanomisoikeuden rajoittamiselle ja työhön määräämiselle ei ole perusteita. Nämä määräykset kohdistuvat yksittäisten työntekijöiden perusoikeuksiin tarpeettoman voimakkaasti.
Valmiuslain tarkoitus on sotatilaa vastaavassa pakottavassa tilanteessa turvata yhteiskunnan toiminta. Tällainen tilanne oli joillakin alueilla Suomessa käsillä keväällä, kun terveydenhuollossa ei ollut varauduttu koronapandemiaan ja oli tärkeää luoda toimintavalmiudet, kouluttaa henkilöstö ja varautua pahimpaan. Nyt meillä on valmiudet olemassa ja yhteiskunnalla on ollut puoli vuotta aikaa valmistautua pandemian seuraavaan aaltoon, jota on odotettu alkusyksystä lähtien. Mitenkään yllättävä tai ennalta-arvaamaton jouluksi kiihtyvä koronatilanne ei ole.
Valmiuslakia myös käytettiin väärin viime keväänä. Hoitohenkilöstön lomia peruttiin ja ylitöihin määrättiin, vaikka monellakaan alueella ei ollut yhtään koronapotilasta hoidossa eikä perusoikeuksien rajoittamiselle ollut koronasta johtuvaa syytä. Valmiuslakia käytettiin hyväksi ikään kuin varuiksi ja – mikä pahinta – paikkaamaan loma-ajan normaalia hoitajapulaa. Väärinkäytöksien estämiseksi hoitohenkilöstöllä ei ollut minkäänlaisia oikeussuojakeinoja. Tehy kanteli yhdestä räikeimmistä tapauksista oikeusasiamiehelle heti elokuussa. Asiaa ei ole vieläkään käsitelty.
Miten tässä kiihtyvässä koronatilanteessa tulisi toimia?
Vastaus on yksinkertainen.
Samalla tavalla kuin muissa pohjoismaissa ja useissa Euroopan valtioissa. Ei pakottamalla, vaan maksamalla rahaa ylimääräisestä työstä ja lakisääteisistä oikeuksista luopumisesta.
Näin helppoa se voisi olla:
- Ei määrätä tahdonvastaisesti lisä- ja ylitöihin joulun arkipyhävapaat peruen, vaan pyydetään hoitohenkilöstö vapaaehtoisesti töihin maksamalla poikkeusajalla korkeampaa korvausta. Norjassa ja Ruotsissa on tehty näin. Hoitohenkilöstölle on maksettu 50–100 prosenttia suurempia lisä- ja ylityökorvauksia kuin normaalisti.
- Ei peruuteta tai siirretä lomia, vaan suoritetaan korvaus siitä, että hoitohenkilöstö vapaaehtoisesti tulee töihin tarvittaessa myös kesken loman tai siirtää lomaansa. Ruotsissa maksettiin 1450 euroa, että hoitajat siirsivät lomaansa.
- Ei pidennetä hoitohenkilöstön irtisanomisaikoja väkipakolla 6 kuukauteen, vaan sovitaan asiasta ja korvataan irtisanoutumisajan pidentämisestä syntynyt taloudellinen vahinko, esim. asumisen lisäkustannukset, saamatta jäänyt parempi palkanosa uudesta työstä, jne.
- Ei odoteta hoitohenkilöstön tekevän ylimääräistä työtään kutsumuksesta, vaan maksetaan heille koronakorvaus. Näin on tehty jo ainakin Ruotsissa, Islannissa, Alankomaissa, Saksassa, Ranskassa ja Itävallassa.
- Ei pakoteta hoitoalalta jo aikaa sitten muihin hommiin siirtyneitä henkilöitä töihin. Kun edellä mainitut keinot on käytetty, tätä ei tarvita.
Miten asia hoidetaan?
Vastaus on yksinkertainen.
Neuvotellaan hoitohenkilöstöä edustavien liittojen kanssa poikkeusaikoja koskevista määräyksistä ja osoitetaan valtion varoista korvamerkitty osuus näiden kulujen kattamiseen. Ne ovat osa koronapandemian hoitamisesta aiheutuvia pakollisia kustannuksia, jotka muissakin sivistyneissä maissa on mukisematta maksettu.