Suomen sairaanhoitajaliitto julkaisi 11.4. raportin ”Sairaanhoitajien uudet työnkuvat – laatua tulevaisuuden sote-palveluihin”. Raportissa kuvataan kaksi laajavastuisen hoitotyön työnkuvaa: (1) asiantuntijasairaanhoitaja ja (2) kliinisen hoitotyön asiantuntija. Näitä asiantuntijatehtäviä on kehitetty kansainvälisesti ja kansallisesti, jotta on voitu nopeuttaa hoitoon pääsyä, parannettu hoitoketjujen toimivuutta, kehitetty hoitotyön laatua ja hillitty kustannusten kasvua.
Paineet työnjaon uudistamiselle ovat kovat. Sote-alalla työskentelee 16 % kaikista työllisistä ja henkilöstömenot muodostavat keskimäärin puolet alan käyttökustannuksista. Ikääntyvä väestö, teknologian ja lääketieteen kehitys, kasvava kroonisten sairauksien määrä, sosioekonomiset terveyserot ja vaatimus asiakaslähtöisistä palveluista pakottavat uudistamaan perinteiset työn tekemisen tavat. Samalla kustannusten kasvua on pystyttävä hallitsemaan kestävyysvajeen takia.
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on tarkastuskertomuksessaan (1/2016) nostanut työnjaon edellytykseksi sille, että tulevaisuudessa pystytään tarjoamaan riittävät palvelut kaikille kansalaisille. Sote-uudistuksessa tavoitteeksi on asetettu että vuoden 2029 loppuun mennessä alan kustannusten kasvu on leikkaantunut 3 miljardilla eurolla vuosittain. Helmikuussa 2016 julkaistussa kuntien säästöreformissa on tarkoitus säästää 90 miljoonaa euroa kelpoisuusehtoja ja henkilöstörakennetta koskevien velvoitteiden joustavoittamisella sekä työnjakoa kehittämällä. Säästöä syntyy esimerkiksi siitä, että lääkäreiden tehtäviä siirretään sairaanhoitajille. Työnjakoa on tarkoitus myös kehittää esimerkiksi suun terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa.
VTV:n tarkastuskertomuksen mukaan työnjaon kehittäminen on ollut tähän mennessä ollut hidasta ja suunnitellut säästöt voivat jäädä sen vuoksi toiveajatteluksi. Työnjakoa on kehitetty erilaisten hankkeiden kautta, mutta niissä kehitetyt uudet toimintamallit eivät ole jääneet pysyvästi kuntiin käytäntöön saati että ne olisivat levinneet muihin organisaatioihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnat ovat osaltaan estäneet työnjaon järkevän kehittämisen. Työnantajat taas eivät ole riittävästi tunteneet eri ammattiryhmien osaamista tai sitä, mitä tehtäviä ammattihenkilö voi koulutuksensa kautta tehdä.
Työnjaon kehittämisessä on paljon mahdollisuuksia, mutta myös uhkia. Järkevä työnjako esimerkiksi lääkäreiden ja muiden laillistettujen ammattihenkilöiden välillä on lyhentänyt hoitojonoja, vähentänyt kustannuksia ja lisännyt työn mielekkyyttä. Rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavista sairaanhoitajista sekä fysioterapeuttien suoravastaanotoista on hyviä kokemuksia.
Potilasturvallisuus voi toisaalta vaarantua, jos tehtäviä siirretään hallitsemattomasti ja epätarkoituksenmukaisesti pelkästään taloudellisten säästöjen toivossa. Jos työnkuvia laajennetaan ja tehtäviä siirretään ammattiryhmältä toiselle ilman osaamisen varmistamista ja tarvittavaa lisä- ja täydennyskoulutusta, seuraukset potilasturvallisuudelle voivat olla vakavat. Ammattihenkilö on aina vastuussa tekemästään työstä eikä voi suorittaa sellaisia tehtäviä, joihin hänen koulutus tai ammattitaito on riittämätön.
Myös Tehy kannattaa työnjaon järkevää ja hallittua kehittämistä. Työnjaon kehittämisessä lähtökohtana tulee olla toiminnan laatu ja potilasturvallisuus. Jos säästöjä haetaan lyhytnäköisesti, tulos voi olla kuin sadussa hölmöläisten peitonleikkuusta – kun toisesta päästä säästetään, niin kustannukset kasvavat toisessa päässä. Työn vaativuuden kasvun on näyttävä myös ammattihenkilöiden palkkapussissa. Työn vaativuus ei voi jatkuvasti nousta ilman että palkkaa tarkistetaan vastaamaan muuttuneita tehtäviä.
Mervi Flinkman, sh, TtT
Työvoimapoliittinen asiantuntija,
Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala, Tehy ry