Viime vuosien aikana on keskusteltu paljon koulutuksen säästöpaineista ja koulutuksen uudistamisesta. Koulutusta uudistetaan kustannuksia karsimalla.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen lainsäädäntöä uudistettiin jo muutama vuosi sitten. Sen seurauksena mm. korkeakoulujen autonomista asemaa vahvistettiin, rahoitusta muutettiin opintojen etenemistä tukevaksi ja korkeakoulujen välistä hakumenettelyä yhdenmukaistettiin. Lisäksi käynnistettiin korkeakoulujen uudet erikoistumiskoulutukset vahvistamaan elinikäistä oppimista ja työelämäläheisyyttä.
Tämän vuoden alusta on myös käynnistetty ammatillisen koulutuksen uudistamistyö. Tämä opetus- ja kulttuuriministeriön näkyvin kärkihanke näyttää etenevän vauhdilla ja uudistuksen on tarkoitus toteutua vuoden 2018 loppuun mennessä. Uudistuksen jälkeen ammatillinen aikuis- ja peruskoulutus yhdistyy, tutkintoja suoritetaan näyttöön perustuen, henkilökohtaistamisprosessia eli sitä miten osaamista koulutuksessa tunnustetaan, vahvistetaan, rahoitus muuttuu suorituksiin perustuvaksi ja tutkintojen määrä näyttää vähenevän jopa alle puoleen nykyisestään.
Suomalaisen koulutusjärjestelmän uudistamisen huumassa on tärkeää pysähtyä ja esittää tehyläisille se kaikkein tärkein kysymys: antaako sosiaali- ja terveysalan koulutus edelleen kelpoisuuden toimia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävässä?
Viimeaikaiset keskustelut sote-alan opetushenkilöstön kanssa ovat tuoneet esiin ongelman – miten opiskelijoiden oppimista arvioidaan ja varmistetaan riittävä osaaminen? Osaamisen arviointi muuttuu haasteellisemmaksi, kun oppilaitosten johdolta tulee paineita opintojen ripeästä etenemisestä.
Ammatillisen koulutuksen uudistamisen yhteydessä on nostettu keskusteluun myös nykyisten koulutusalojen tarkoituksenmukaisuus. Tarvitsemmeko enää perinteisiä sosiaali- ja terveysalan koulutusaloja, kun tarvitaan entistä laaja-alaisempaa ammattitaitoa ja osaamista.
Sosiaali- ja terveysalallakin lisääntyy koulutusalan ulkopuolisen osaamisen vaatimukset mm. robotisaation johdosta. Silti on huolehdittava myös sellaisesta ammattien välisestä osaamisen lisäämisestä perustutkinnoissa, jotka laajentavat ymmärrystä paremmasta sosiaali- ja terveyspalvelusta koulutusalan sisällä. Esimerkiksi kuntouttava työote, palveluohjaus tai hoidon tarpeen arviointi liittyy yhä enemmän meidän kaikkien sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien osaamislistaan.
Toivottavasti koulutusalojen häivyttäminen ei kuitenkaan tarkoita opetushenkilöstön alakohtaisen osaamisen alasajoa. Opiskelijat ovat työssäoppimisen tai työelämätaitoja edistävän harjoittelun jaksoilla yhä enemmän sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden ohjauksen varassa. On tärkeää, että ohjausta tekevät alan koulutuksen saaneet ammattitaitoiset opettajat. Jos päteviä opettajia ei ole niin mihin perustuu osaamisen arviointi
Tehy on ottanut useaan otteeseen kantaa valtakunnallisten ja tutkintokohtaisten loppukokeiden puolesta. Kaikille samanlainen tutkintokohtainen loppukoe varmistaisi ja takaisi riittävää osaamista. Seurattuani koulutusuudistusta pidän tätä entistä tärkeämpänä.
On hyvä muistaa, että henkilön oikeus harjoittaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattia perustuu edelleen tutkintokohtaiseen koulutukseen. Valvira myöntää luvan tutkintotodistuksen perusteella, jolloin kelpoisuus toimia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävissä täyttyvät.
Juha Kurtti
Tehyn tutkimuspäällikkö