Yksityinen sektori tuottaa ja julkinen kuluttaa. Höpö, höpö. Julkisen sektorin liiallinen paisuminen nostaa veroastetta ja on rasite kansantaloudelle. Höpö, höpö. Vastuullinen taloudenpito edellyttää julkisten sektorin työvoiman vähentämistä. Höpö, höpö. Yksityinen sektori tuottaa palvelut tehokkaasti ja julkinen tehottomasti. Höpö ja höpö. Näitä piisaa.
Epätosille väitteille pakkaa joskus käymään niin, että ne toistettuina muuntuvat ”totuudeksi”.
”Osa palveluista on viisasta ja tehokasta tuottaa julkisella sektorilla ja osa yksityisellä sektorilla. Terveydenhoitopalvelut ovat julkisella sektorilla tuotettuina kustannustehokasta. Yksityisellä sektorilla on sijansa täydentävinä toimijoina.” Paljon käytetty vertaus liittyy USA:n terveydenhoitojärjestelmään, joka on vakuutuspohjainen eli kuluttajat ostavat vakuutuksen, jonka turvin he saavat terveydenhoitoa yksityisiltä tuottajilta.
Toimiihan järjestelmä noinkin. Siinä on vain kaksi erittäin pahaa valuvikaa. Ensinnäkin USA:n täysin markkinavetoinen järjestelmä on kallis: noin 17-18 % kansantalouden kakusta käytetään terveyspalveluihin, Suomessa on hintalappua noin 10 % BKT:stä ja Pohjoismaissa noin 12 % BKT:stä. Toinen valuvika liittyy tasa-arvoon: ne, joiden tulot eivät yllä hyvään vakuutusturvaan, jäävät terveydenhuoltopalvelujen ulkopuolelle.
Vaikka vertailu on hieman karkea, riittää se osoittamaan, että pääosin julkisesti rahoitettu ja tuotettu terveydenhoitojärjestelmä on tehokas ja siksi halpa. Tasa-arvo on merkittävä bonus.
Suomi kitsastelee terveydenhuoltomenoissa muihin pohjoismaihin verrattuna. Muut Pohjoismaat panostavat enemmän terveydenhuoltoon kuin me, vaikka lukujen tulisi olla päinvastoin, kun otetaan huomioon väestön ikäjakauma, joka Suomessa on Pohjoismaiden ”kallein”. Tämä kitsastelu näkyy hoitohenkilökunnan määrissä ja palkoissa.
Vuonna 2019 julkisen sektorin osuus työllisistä on Suomessa 26,1 %, Ruotsissa 29,7 %, Tanskassa 29,9 % ja Norjassa 31,6 %. Tässä tarkastelussa on mukana koko julkisen sektorin henkilökunta, mutta kohtuullisen iso osa koostuu terveydenhuoltohenkilöstöstä. Suomessa pitäisi siis olla reippaasti yli 100 000 henkilöä töissä julkisella sektorilla, jos haluaisimme olla Pohjoismaa. Emme ole Amerikka, mutta emme myöskään Pohjoismaa. Oma kysymyksensä on: toimimmeko me viisaasti ja muut Pohjoismaat tyhmästi.
Yleisesti ottaen Suomen työllisyysasteen nostamista Pohjoismaiden tasolle pidetään tavoitteena. Karkea tilastovertailu antaa selvät sävelet, miten tämä temppu onnistuu. Jos me panostaisimme julkisen sektorin toimintaan kuin muut Pohjoismaat, ottaisimme siinä sivussa lähes kokonaan kiinni muut Pohjoismaat tytöllisyysasteessa. Ihan näin yksinkertaista tämä ei ole, mutta vinha totuus tässä kuitenkin piilee.
Keskustelussa voitaisiin edetä kohti järkeviä ratkaisuja, jos höpöttelyn sijaan katsottaisiin faktoja.