Hallitus on heikentänyt, leikannut, supistanut, kurittanut ja säästänyt.
- Hallitus päätti laskea iäkkäiden ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoituksen 0,65:stä 0,6:een. Tämä tarkoittaa, että hoitajien määrää suhteessa hoidettaviin vähennetään.
- Edellisen hallituksen asettama tavoite nostaa hoitajamitoitus 0,7:ään vuoteen 2028 mennessä peruttiin.
- Hallitus on leikannut ammatillisesta koulutuksesta yhteensä 120 miljoonaa euroa. Tämä vaikuttaa erityisesti lähihoitajien koulutukseen ja siten alan työvoiman saatavuuteen tulevaisuudessa.
- Naisvaltaiselle alalle aikuiskoulutustuen lakkauttaminen oli rankka päätös ja tilalle tehty korvaava malli oli täysin riittämätön.
- Hallitusohjelmassa on linjattu, että julkisen sektorin, kuten hoitajien, palkankorotukset eivät saa ylittää vientialojen palkankorotuksia. Tämä rajoittaa hoitajien mahdollisuuksia saada muita aloja suurempia palkankorotuksia.
- Hallitus on päättänyt 1,4 miljardin euron leikkauksia hyvinvointialueiden rahoitukseen.
- Viimeisimpänä hallitus on esittänyt hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluista 170 miljoonan euron lisäsäästöjä, jotka kohdistuvat niin lastensuojeluun kuin vammaispalveluihinkin.
Säästöt ovat johtaneet mittaviin hoitajien irtisanomisiin
Säästötoimet sosiaali- ja terveysalalla ovat johtaneet lukuisiin hoitajia koskeviin yt-neuvotteluihin hyvinvointialueilla. Hoitajien vähentäminen johtaa jäljelle jäävän henkilöstön työmäärän kasvuun, mikä lisää kiirettä ja heikentää potilasturvallisuutta. Pitkällä tähtäimellä hoitajapula pahenee, koska etenkään määräaikaisia työsuhteita ei jatketa.
Hoivapalveluiden karsiminen kuormittaa päivystystä, pelastustoimea sekä sairaaloiden vuodeosastoja, mikä lisää kustannuksia ja heikentää palveluiden tehokkuutta.
Hoivan siirtäminen omaisille taas lisää palkatonta hoivaa. Palkaton hoiva lisää omaisten kuormitusta, mikä voi johtaa heidän työpanoksensa vähenemiseen ja siten taloudellisiin menetyksiin.
Sote-leikkaukset heikentävät huoltovarmuutta
Puolustusmenoja nostetaan 3 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mutta samalla Petteri orpon hallitus heikentää huoltovarmuutta leikkaamalla sote-palveluista. Turvallisuuteen kuuluu jokaisen mukana pitäminen yhteiskunnassa, jokaiselle laadukkaan terveydenhuollon tarjoaminen. Myös kriisivalmiudesta on huolehdittava.
Puolustusmenojen kasvattaminen on varmaan tässä maailmantilanteessa väistämätöntä, mutta rahoitus ei voi tapahtua sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksella, vaan se on etsittävä muista kohteista tai vaikka sitten sietämällä jossain määrin lisävelkaantumista.
Taloutta voidaan tasapainottaa oikeudenmukaisemmin
Jokainen talouspoliittinen päätös on arvovalinta ja hallitus on valinnut oman suuntansa karsia hyvinvointiyhteiskunnasta. Talouden tasapainottamiseksi on muitakin vaihtoehtoja kuin sotesta leikkaaminen.
Esimerkiksi listaamattomien yhtiöiden osinkotuloverohuojennuksen poisto toisi valtiovarainministeriön vuoden 2017 arvion mukaan noin 430 miljoonaa euroa verotuloja.
Lisäksi valtiovarainministeriön arvion mukaan verovapaiden yhteisöjen osinkojen ja kiinteistötulojen verotuksen uudistuksella voitaisiin kerryttää satoja miljoonia euroja verotuloja.
Vaihtoehtoja on, mutta tahtoakin oikeudenmukaisempaan talouspolitiikkaan pitää löytyä.