Sote-ala on ollut kriisissä jo pidempään ja meneillään oleva koronapandemia on tuonut asiaan vielä lisämaustetta. Kuormitustekijöitä ovat olleet työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen liittyviä seikkoja, jotka ovat olleet haitallisia työntekijän terveydelle ja hyvinvoinnille.
Jo vuoden kestänyt koronaurakka on saanut osan hoitajista jopa pelkäämään työntekoa, koska uusiin tehtäviin perehtyminen nopealla aikataululla tai oman terveyden puolesta pelkääminen ovat olleet psyykkisesti raskaita.
Hoitajat ovat pelänneet tekevänsä virheitä tai jopa tappavansa potilaan liian vähäisen osaamisensa vuoksi. Tämä jos mikä on ollut vauhdittajana sille, että monet hoitajat ovat nostaneet kytkintä ja hakeutuneet muihin ammatteihin. Tehyn viime vuoden lopulla teettämän erikoissairaanhoitoon suunnatun kyselyn mukaan alan vaihtoa harkitsee lähes 90 %. Luku on pysäyttävä, kun ajattelee miten paljon tulevaisuudessa tulemme tarvitsemaan hoitajia poislähteneiden tilalle.
Kansainvälinen sairaanhoitajaliitto (ICN) on tutkinut, että korona saattaa aiheuttaa hoitajien ahdistuneisuuden ja masennuksen aallon, jossa jopa 10–15 % lopettaisi työnsä maailmanlaajuisesti pandemian seurauksena vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa maailmanlaajuisesti 14 miljoonaa hoitajaa ja Suomessa 10 000 hoitajaa vähemmän.
Samaan aikaan Suomi tarvitsee Kevan mukaan vuoteen 2030 mennessä 30 000 uutta hoitajaa poislähteneiden tilalle. Tämä yhtälö kuulostaa erittäin huolestuttavalta, koska väestö ikääntyy ja hoitajiksi haluavia on yhä vähemmän. Meillä ei ole varaa olla tumput suorana ja toivoa parempaa huomista. Tehyn kuntapäättäjille teettämän kyselyn mukaan yli puolet kuntapäättäjistä oli sitä mieltä, että sote-alan vetovoimaa pitää parantaa vähentämällä psyykkistä kuormitusta. Eli tahtotilaa on, mutta teot puuttuvat. Tehy on rummuttanut tästä asiasta jo kauan.
Olisi erittäin toivottavaa, että viimeistään nyt työnantajat panostaisivat työntekijöiden tukiohjelmiin. Avainasemassa ovat osastojen ja yksiköiden esihenkilöt, jotka seuraavat työyhteisön tilaa ja havainnoivat työntekijöiden haitallista kuormitusta. Joissakin työpaikoissa on käytössä erilaisia ohjelmia ja tukikeinoja, mm. defusing, debriefing ja työnohjaus, mutta pahoin pelkään, että suurimmassa osassa ei ole mitään käytössä.
Kentältä tulleet viestit kertovat karua totuutta tukiohjelmien ja -keinojen puutteesta. Työntekijät uupuvat sekä fyysisen että henkisen kuorman alle. Jos työnantajalla ei ole riittävää asiantuntemusta asioiden tunnistamiseen ja hoitamiseen, niin työterveyshuollon mukaan ottaminen aikaisessa vaiheessa on erittäin tärkeää.
Ei riitä, että reagoidaan vain seurauksiin, vaan on panostettava myös ennaltaehkäiseviin toimiin. Nyt viimeistään on toiminnan aika.