Vuoden tehyläinen johtaja Jenni Sakki on erittäin pidetty ja helposti lähestyttävä esihenkilö, joka huolehtii henkilökunnan jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Hän huomioi jokaisen yksilöllisesti, ja mahdollistaa alaistensa yksityiselämän ja työn yhteensovittamisen. Henkilöstö kuvaa perusteluissaan Sakkia myös tasapuoliseksi, reiluksi ja helposti lähestyttäväksi esihenkilöksi.
Sydänkirurgian teho-osasto M2A on ollut viimeisen vuoden aikana HUSin organisaatiomuutoksista johtuvien muutosten kohteena. Muutokset ovat aiheuttaneet paljon epätietoisuutta ja epävarmuutta liittyen henkilökunnan jaksamiseen ja potilasturvallisuuden toteutumiseen. Alaistensa mukaan Sakki on esimerkillisesti pitänyt oman henkilöstönsä ja sydänkirurgisten potilaiden puolta vaikeissa tilanteissa ja vienyt henkilöstön huolia, murheita, toiveita ja kriittisiäkin näkemyksiä eteenpäin ylemmälle johdolle. Sakin aktiivinen ja kannustava esihenkilötyö on auttanut jaksamaan sekä ylläpitämään hyvää työmotivaatiota ja työilmapiiriä. Sakki myös huolehtii hoitotyön kehittämisestä ja viestii ajankohtaisista asioista vaikean hoitajapulankin aikana.
Sakki tuntee hyvin osaston potilastilanteen, sillä hän on päivittäin mukana kartoittamassa sitä. Kiireessä ja henkilökuntapuutosten aikana hän pystyy toimimaan myös vuorovastaavana. Haastavissa henkilökuntatilanteissa Sakki on aina vuorovastaavan tavoitettavissa, ja tämä on alaisten mukaan valtava tuki. Sakki on aina valmis joustamaan eri tavoin ja helpottamaan siten alaistensa kuormaa.
Vuoden tehyläisen johtajan tunnustus jaettiin tänään Tehyn Johtamisen päivässä. Tilaisuudessa annettiin myös kaksi kunniamainintaa. Kunniamaininnan sai Mirja Heikkinen, joka työskentelee osastonhoitajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa päivystys/akuuttiosastolla. Toisen kunniamaininnan sai Katri Keihäs, joka työskentelee asumispalvelupäällikkönä Varsinais-Suomen hyvinvointialueella ikääntyneiden palveluissa (alue 2).