Vaikuta kunta-alan tulevaisuuteen – osallistu työn murroksen seurantaan

Tehyläinen, ilmoittaudu mukaan parhaillaan käynnistyvään kunta-alan työn murroksen seurantaan, jonka kautta valmistaudutaan teknologian ja uusien toimintatapojen tuomiin muutoksiin ja uudistuksiin. Yhteistä tilannekuvaa tarvitaan tulevassa neuvottelutoiminnassa ja edunvalvonnassa.

Kuvateksti
Kuva: iStock

Seurantakyselyyn toivotaan osallistuvan myös kunta-alan henkilöstöä kuntatyön eri toimialoilta. Ilmoittautuessa voi valita itseä lähimpänä olevat ja eniten kiinnostavat kokonaisuudet. Tehyläisiä kiinnostavia kokonaisuuksia voisivat olla esimerkiksi Uudistuva sosiaali- ja terveyskeskus tai Sairaalat teknologian ja työn murroksessa.

Osallistumalla autat oikean tilanne- ja tulevaisuuskuvan muodostamisessa ja vaikuta kunta-alan kehittämistavoitteita ja työn tulevaisuutta koskevaan keskusteluun.

Ilmoittaudu mukaan työn murroksen seurantaan

Työn murroksen seuranta on KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen yhteinen hanke, jolla valmistaudutaan seuraavien vuosien ja vuosikymmenien uudistuksiin alalla.

Lisätietoja: KT Yleiskirje 16/2020