Kalenterien tilausmäärät ovat pienentyneet vuosi vuodelta, ja samaan aikaan kalenterien tuotanto- ja postituskustannukset ovat jatkuvasti nousseet. Se on tarkoittanut yhä kalliimpia hintoja yhä pienempiin tilausmääriin. Päätöstä puolsi myös ympäristönäkökulma: kestävän kehityksen kannalta on eettistä luopua sellaisen tuotteen teettämisestä, jonka tarve on laskeva.
Kalenterin rooli on ajassa myös muuttunut. Se on aikoinaan toiminut järjestön viestinnän kanavana ja ollut tärkeä työelämätiedon lähde. Tänä päivänä viestintä ja jäsenpalvelut ovat suurelta osin verkossa. Työelämässä tarvittava tieto löytyy monipuolisesti Tehyn sivuilta, samoin palvelukanavat. Yhteyttä jäseniin pidetään aktiivisesti yllä myös sosiaalisessa mediassa.