Hae mukaan Tehyn uuteen kampanjaan

Etsimme tehyläisiä mukaan hoitotyön ammattilaisia esittelevään uuteen kampanjaan. Jätä tietosi ja hae mukaan!

Maailman parhaat -niminen kampanja nostaa esiin sote- ja varhaiskasvatusalan ammatteja ja ammattilaisia myönteisessä valossa. Lisäksi kampanja muistuttaa Suomen päättäjiä siitä, miksi sote- ja varhaiskasvatusalan osaajia ei pidä päästää käsistään. Kampanja näkyy esimerkiksi Tehyn verkkosivuilla, uutiskirjeissä, sosiaalisessa mediassa, painettuina upeina kortteina sekä mahdollisesti laajemmin mainosaineistoissa, kuten esimerkiksi videoissa, Tehy-lehdessä, radiomainoksissa, ulkomainonnassa. 

Nyt etsimme mukaan eri ammateissa työskenteleviä tehyläisiä! Kampanjaan mukaan valituista tehyläisistä julkaistaan kuva työasussa, nimi, ammatti, työpaikka, koulutus ja palkkatiedot. Lisäksi kerromme tarinasi siitä, mikä on ollut paras onnistumisesi tai paras hetki työssäsi ja miksi haluat olla työssä, jota teet - toisin sanoen, miksi se on mielestäsi maailman parasta. Osana kampanjaa kuvaamme mahdollisesti myös videoita.

Toivomme kampanjaan eri ikäisiä, eri aloilla, ammateissa ja työtehtävissä toimivia tehyläisiä niin julkiselta kuin yksityiseltä sektorilta. Otamme henkilökohtaisesti yhteyttä valittuihin. Maksamme kampanjaan valituille kuvauspalkkion 300 euroa sekä matkakustannukset kuvauksiin Helsinkiin julkisen kulkuvälineen mukaan.

Täytä alla oleva lomake ja ilmoittaudu ehdolle kampanjaamme, jossa kerrotaan maailman parhaista ammateista! Tietosuojaseloste

Pidätämme oikeuden valita käytettävät kuvat ja muokata tekstejä soveltuvin osin, esimerkiksi lyhentää niitä. 

Täytä alla oleva lomake ja hae mukaan
Oletko Tehyn jäsen?
Onko käytössä työasu?
Saan ottaa työasun kuvaukseen
Valokuvauksia suunnitellaan seuraaville päiville, valitse niistä sinulle sopivat:
Olen käytettävissä kampanjan videoon