Palkallisen sairausloman kesto

Useimpien työehtosopimusten mukaan uusilla työntekijöillä on oikeus saada työnantajaltaan sairausajan palkka korkeintaan kahdelta viikolta. Työsuhteen kestettyä pidempään palkallisen sairausloman enimmäiskesto pitenee huomattavasti.

Jos työkyvyttömyys jatkuu sen jälkeen, kun palkallinen sairausloma on päättynyt, työntekijällä on oikeus saada Kelalta sairauspäivärahaa.

Kunta-ala ja hyvinvointialueet

Kunta-alalla ja hyvinvointialueilla palkallisten sairauspäivien enimmäismäärää tarkastellaan kalenterivuosittain eli tammikuusta joulukuuhun. Kaikki kalenteripäivät eli maanantain ja sunnuntain väliset sairauslomapäivät lasketaan yhteen.

Oikeus täyteen palkkaan on enintään 60 päivältä vuodessa. Kun 60 päivää on tullut täyteen, työntekijällä on vielä oikeus saada 2/3 palkastaan 120 päivältä. Koska tarkastelu tehdään kalenterivuosittain, oikeus täyteen palkkaan alkaa lähtökohtaisesti uudelleen vuoden vaihtuessa.

Työsuhteet, joissa noudatetaan Avaintyönantajien, ensihoitopalvelualan tai YTHS:n työehtosopimusta

Palkallisen sairausloman enimmäispituus lasketaan samalla tavalla kuin kunta-alalla. Ensihoitopalvelualalla tosin oikeus sairausajan palkkaan päättyy, kun 60 kalenteripäivää on tullut täyteen.

Muut yksityisen sektorin työehtosopimukset

Useimmissa työehtosopimuksissa palkallisen sairausloman enimmäispituus on määritetty sairaustapauksittain eikä vuosittain. Lisäksi sairausloman palkallisuus on porrastettu niin, että mitä pidempään työsuhde on kestänyt, sitä pidempään työntekijällä on oikeus palkkaansa sairausajalta.

Esimerkiksi terveyspalvelualalla yli 10 vuotta työsuhteessa olleella työntekijällä on oikeus olla sairauslomalla kussakin poissaolotapauksessa korkeintaan 56 kalenteripäivää eli kahdeksan viikkoa. Jos työntekijä palaa töihin, on töissä vähintään viikon ja sairastuu uudelleen, alkaa palkallisten sairauslomapäivien laskeminen alusta.

Joidenkin työehtosopimusten mukaan sairausloman palkallisuus sairastuttaessa uudelleen riippuu siitä, johtuuko työkyvyttömyys samasta vai eri sairaudesta.

Jos työsuhteessa ei noudateta mitään työehtosopimusta

Sairausajan palkkaa saa korkeintaan kymmeneltä arkipäivältä kerrallaan. Tässä yhteydessä arkipäiviksi luetaan pääsääntöisesti myös lauantait.

Hoitaja

Sairausajan palkan määrä

Kuukausipalkkaisella työntekijällä on oikeus saada sairausajalta täysi kuukausipalkkansa. Mitä täydellä palkalla tarkoitetaan, vaihtelee hieman työehtosopimuksittain.