Lomakorvaus

Jos työntekijällä jää työsuhteen aikana ansaittuja lomapäiviä pitämättä, ne maksetaan loppupalkassa lomakorvauksena. Lomakorvauksena maksetaan yleensä myös saamatta jääneet lomarahat.

Kun työsuhde päättyy, pitämättä jääneet lomat korvataan lomakorvauksella. Lomakorvaus vastaa sitä vuosilomapalkkaa, jonka henkilö olisi saanut, jos olisi pitänyt lomaa.

Lomakorvausta ei siis luonnollisesti jää maksettavaksi, jos kaikki lomat on työsuhteen päättymishetkellä pidetty.

Työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että ennen työsuhteen päättymistä kertyneet vuosilomat siirretään annettaviksi seuraavan työsuhteen aikana eikä pitämättömiä lomia makseta lomakorvauksena. Sopimus on tehtävä kirjallisesti.

Lomakorvaus sairausloman vuoksi siirretyistä lomista

Joskus työntekijän sairausloma pitkittyy niin, ettei vuosilomia pystytä antamaan samana tai edes seuraavana vuonna. Jos vuosilomaa ei sairausloman vuoksi ole annettu lomakautta seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä, pitämättä jäänyt loma maksetaan lomakorvauksena, vaikka työsuhde jatkuisi.

Työntekijä ja työnantaja voivat myös sopia loman antamisesta päällekkäin sairausloman kanssa.

Tehyläinen

Työsuhdeneuvonta tukenasi

Tehyläisenä saat käyttöösi työpaikkasi luottamusmiehen ja asiantuntijoidemme palvelut. Et joudu yksin selvittämään, onko palkka maksettu oikein, onko irtisanominen ollut laiton tai ovatko työsuhteesi ehdot kunnossa.