Hoitoalan työntekijät kohtaavat joka päivä väkivaltaa, mutta väkivallasta seuraava rangaistus ei ole sama kuin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Tehy pitää hallituksen paraikaa valmistelemaa lakiesitystä rikoslain 16 pykälän muuttamiseksi täysin riittämättömänä. Jos lakimuutos menee läpi esityksen mukaisesti, edes hallitusohjelman tavoite suojata ensihoitoa väkivallalta ei täyty, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
– Lain suoja on väkivaltatilanteissa ehdottomasti ulotettava koko sote-alan henkilöstöön. Siihen on kyllä vielä matkaa, kun hallitus ei nyt esityksellään oikein onnistu parantamaan edes ensihoitajien työturvallisuutta, sanoo Rytkönen.
Jos hallitus haluaisi vaikuttavasti puuttua sote-alan työntekijöihin kohdistettavaan väkivaltaan, se loisi myös väkivaltatyön standardit, eli vähimmäistoimenpiteet estämään väkivaltaa. Teollisuuden puolella on lukuisia standardeja, joilla alan työturvallisuudesta huolehditaan, sote-alalla ei.
Toimenpiteet voivat olla esimerkiksi väkivaltatilanteisiin kouluttamista, perehdyttämisoppaan päivittämistä, turvallisuuskävelyiden tekemistä tai väkivaltakäytänteiden parantamista.
Tehy vaatii, että Suomessa aloitetaan selvityshanke, jonka nojalla luodaan vastaavat vähimmäisturvallisuusstandardit sote-alalle. Tämä parantaa työntekijöiden työturvallisuutta, mutta myös helpottaa työnantajien hallinnollista työtä,
Ylipäätään turvallisen ja väkivallattoman työpaikan tulee olla vähimmäisedellytys sote-alalla. Tällä hetkellä työntekijä jää yksin väkivaltatilanteen jälkeen mm. rikosilmoituksen teossa, sillä työnantajat eivät käytännössä tee rikosilmoituksia vedoten rikoksen tekijän potilasasemaan.
Tehy katsoo, että työnantajalla täytyy olla juridinen mahdollisuus tehdä rikosilmoitus, vaikka tekijä olisikin potilassuhteessa. Rikoksen tekijällä ei voi olla suurempi oikeusturva kuin uhrilla.
Tehyn juristi Inka Lehtinen muistuttaa myös, että työnantajien on noudatettava olemassa olevia lakeja.
– Työturvallisuuslaki edellyttää työnantajaa ryhtymään aktiivisiin toimiin työväkivallan estämiseksi. Kuulemme koko ajan jäseniltämme, että työnantajalla ei edes lue työntekijöiden väkivallasta tekemiä ilmoituksia. On työnantajan velvollisuus lukea työntekijöiden ilmoitukset ja ryhtyä toimenpiteisiin, sanoo Inka Lehtinen.
Lisätietoja: Tehyn juristi Inka Lehtinen, [email protected], puh. +358 40 525 9895.